Olipa kerran pieni kylä, joka sijaitsi vuorten juurella, ja siellä eli tyttö nimeltä Ruby. Ruby oli kuusivuotias, kirkkaanpunaiset hiukset, pisamia nenänsä päällä ja suuret, uteliaat siniset silmät, jotka näyttivät aina etsivän jotain. Hänellä oli seikkailunhaluinen sydän ja unelmia täynnä oleva mieli. Joka päivä Ruby kuvitteli itseään jännittävillä retkillä tutkimassa unohdettuja maita, löytämässä kätkettyjä aarteita ja tapaamassa maagisia olentoja.
Ruby asui vanhempiensa ja pikkuveljensä Milon kanssa viehättävässä mökissä, joka oli ympäröity niittykukkien kentillä. Hänen paras ystävänsä oli uskollinen koira Max. Max oli pörröinen kultainennoutaja, jolla oli heiluttava häntä ja nenä, joka pystyi haistamaan kaiken. Minne Ruby meni, sinne meni myös Max. Yhdessä he tutkivat kylän lähellä olevia metsiä, kiipesivät puihin ja leikkivät olevansa tutkijoita, jotka etsivät maagisia maita.
Eräänä kirkkaana aurinkoisena aamuna Ruby leikki niityllä lähellä taloaan, keräämällä kukkia ja teeskennellen, että ne olivat maagisia ainesosia loitsuun. Kun hän keräsi kirkkaimpia kukkia, hän huomasi maassa jotain epätavallista. Se oli pala vanhaa pergamenttia, puoliksi haudattuna maahan, joka oli peitetty oudoilla merkeillä.
Uteliasta Ruby pyyhki maata pois ja avasi pergamentin varovasti. Hänen sydämensä hypähti, kun hän tajusi, mitä se oli. Se oli kartta! Aarteiden kartta! Eikä mikä tahansa aarteiden kartta, se osoitti tietä paikalle, jota kutsuttiin Piilotetuksi Laaksoksi. Piilotettu Laakso oli mystinen paikka, josta Ruby oli kuullut tarinoissa. Legendan mukaan se oli maaginen laakso, joka oli piilotettu syvälle vuorten sisään, jossa voimia, jotka ylittivät kuvittelun, voisi löytää.
Rubyn silmät verkkosivat innostuksesta. Tämä oli se! Tämä oli seikkailu, jota hän oli odottanut. Hän juoksi nopeasti takaisin mökille ja kutsui Maxin seuraamaan itseään.
"Äiti, isi, katsokaa mitä löysin!" Ruby sysäsi oven auki ja piti karttaa käsissään.
Isä katsoi ylös sanomalehdestään, ja äiti tuli katsomaan, mistä koko innostus johtui.
"Onko tuo aarteiden kartta?" isä kysyi nauraen.
"Kyllä! Se on kartta Piilotettuun Laaksoon! Haluan mennä etsimään sitä!" Ruby sanoi, hänen äänensä oli täynnä päättäväisyyttä.
Äiti meni polvilleen ja katsoi karttaa tarkasti. "Piilotettu Laakso, huh? Se kuulostaa melko suurelta seikkailulta."
"Mutta se saattaa olla vaarallista," Rubyn isä lisäsi, näyttäen hieman huolestuneelta. "Vuoret voivat olla hankalia navigoida, ja matka on pitkä."
Rubyn äiti hymyili ja laittoi käden hänen olkapäälleen. "Ole varovainen, Ruby. Mutta jos tunnet itsesi vakuuttavaksi, ehkä tämä on seikkailu, jota olet unelmoinut. Varmista vain, että otat Maxin mukaasi, ja tule kotiin ennen pimeää."
Rubyn sydän sykähti innosta. Hän halasi vanhempiaan ja nappasi nopeasti reppunsa. Hän pakkasi vesipullon, välipaloja, pienen peiton ja tietenkin kartan. Max haukkui iloisesti, heiluttaen häntäänsä, valmis kaikkeen seikkailuun, joka odotti.
Niin Ruby ja Max lähtivät matkalleen Piilotettuun Laaksoon. Kartta näytti kiemurtelevaa polkua, joka alkoi heidän talonsa takana olevasta metsästä ja johti syvälle vuorten sisään. Rubyn sydän löi kiivaasti, kun he kävelivät tutun metsän läpi. Hän oli tutkinut näitä metsiä niin monia kertoja, mutta tämä kerta tuntui erilaiselta. Tällä kertaa ilmassa tuntui todellista taikaa, hän tunsi sen.
Kun he seurasivat polkua, puut kasvoivat korkeammiksi ja ilma kylmeni. Ruby ja Max kävelivät tuntui tuntikausilta, kiemurtelevat metsän läpi, ylittäen kimaltelevia puroja ja kiipeäen pieniä mäkiä. Matkan varrella he kohtasivat kaikenlaisia mielenkiintoisia asioita, kirkasvärisiä lintuja, oravia, jotka näyttivät olevan innoissaan, kun he ohittivat, ja jopa perheellisen peuran, joka tarkkaili heitä hiljaa puiden varjossa.
Lopulta he saapuivat vuorten juurelle. Kartan mukaan Piilotetun Laakson sisäänkäynnin piti olla jossain korkealla vuorilla, mutta kartta ei kertonut tarkalleen missä. Ruby katsoi korkeita huippuja ja otti syvän hengityksen.
"Matka tulee olemaan pitkä nousu, Max," Ruby sanoi, katsoen pörröistä kumppaniaan. Max haukkui hyväksyvästi, heiluttaen häntäänsä.
Yhdessä he alkoivat kiivetä kivistä polkua, joka johti vuorelle. Mitä korkeammalle he kiipesivät, sitä kylmemmäksi ilma tuli, ja puut alkoivat harveta, antaen tilaa kivisille jyrkänteille ja ruohoisille laidoille. Ruby tunsi jalkojensa väsyvän, mutta hän ei ollut valmis luovuttamaan. Tämä oli hänen seikkailunsa, ja hän oli päättänyt löytää Piilotetun Laakson.
Kiipeäessään yhä korkeammalle, tuuli alkoi voimistua, ja tummat pilvet kerääntyivät ylle. Ruby tunsi olonsa hieman hermostuneeksi. Hän ei ollut koskaan ollut näin korkealla ennen, ja polku muuttui vaikeammaksi seurata. Mutta juuri kun hän alkoi huolestua, Max alkoi haukkua innoissaan. Ruby katsoi ylös ja näki pienen luolan, joka oli piiloutunut vuoren kylkeen.
"Ehkä luola johtaa Piilotettuun Laaksoon!" Ruby ajatteli.
Hän kulki varovasti kohti luolan sisäänkäyntiä, Max edellä. Luola oli pimeä ja viileä, mutta Ruby ei pelännyt. Hän kaivoi repustaan pienen taskulampun ja valaisi sisään. Luola näytti jatkuvan syvemmälle vuoreen.
"Tutkitaan, Max," Ruby sanoi, hänen sydämensä pamppaillen innosta.
He astuivat luolaan, heidän askeleensa kaikuivat kiviseinillä. Mitä syvemmälle he menivät, sitä varmemmalta Ruby tunsi, että he olivat oikealla tiellä. Yhtäkkiä luola avautui suureen halliin, ja siellä, hallin keskellä, oli säihkivä kivikaari.
"Vau!" Ruby haukkoi henkeään. "Tämä on varmasti sisäänkäynti Piilotettuun Laaksoon!"
Max haukkui iloisesti, heiluttaen häntäänsä nuuhkien kaaren ympärillä. Ruby astui lähemmäksi, hänen sydämensä pamppaili innosta. Kivikaari kimalteli pehmeällä, maagisella valolla, ja kun hän kulki sen läpi, hän tunsi lämpimän tuulen puhaltavan ohitseen.
Toisella puolella kaarta Ruby haukkoi henkeään ihmetyksestä. Hän oli löytänyt sen. Hän oli löytänyt Piilotetun Laakson.
Laakso oli kauniimpi kuin mikään, mitä hän oli koskaan kuvitellut. Ruoho oli vihreintä vihreää, mitä hän oli koskaan nähnyt, ja villikukkia joka värissä peitti maan. Pitkät, majesteettiset puut hopeisilla lehdillä reunustivat laakson reunoja, ja kristallinkirkas joki virtasi laakson keskeltä, kimaltaen auringonvalossa. Kauempana Ruby saattoi nähdä vesiputouksen virtaavan alas vuorilta, täyttäen ilman pehmeällä, musiikillisella äänellä.
"Se on maagista," Ruby kuiskasi, hänen silmänsä laajentuen ihmetyksestä.
Max juoksi edellä, haukkuen innoissaan, kun hän roiskui joessa. Ruby seurasi, hänen sydämensä täynnä iloa. Hän oli tehnyt sen hän oli löytänyt Piilotetun Laakson!
Kun hän tutki laaksoa, Ruby löysi vielä enemmän ihmeitä. Hän löysi hedelmäpuutarhan, jossa oli kultaisia omenoita, jotka maistuivat makeammilta kuin mikään, mitä hän oli koskaan syönyt. Hän näki perhosia, joiden siivet kimaltelivat kuin sateenkaaret, ja lintuja, jotka lauloivat niin kauniita lauluja, että ne saivat hänet haluamaan tanssia. Se oli todella maaginen paikka.
Mutta niin paljon kuin Ruby rakasti Piilotettua Laaksoa, hän tiesi, ettei hän voinut jäädä ikuisesti. Aurinko alkoi laskea, ja hän oli luvannut vanhemmilleen, että hän olisi kotona ennen pimeää.
"Tulen takaisin jonain päivänä," Ruby sanoi Maxille, kun he suuntasivat takaisin kivikaarelle.
Kun he astuivat kaaren läpi, laakson taika näytti häivyvän, ja he löysivät itsensä takaisin luolassa. Ruby tunsi itsensä hieman surulliseksi jättää laakso taakseen, mutta hän tiesi, että hän kantaisi aina muistoa seikkailustaan mukanaan.
Matka alas vuorelta oli helpompaa kuin nousu, ja pian Ruby ja Max olivat takaisin metsissä lähellä kyläänsä. Aurinko oli juuri laskeutumassa, heittäen lämpimän kullanvärisen valon puiden yli.
Kun he saapuivat mökille, Rubyn vanhemmat odottivat häntä ovella.
"Löysitkö Piilotetun Laakson?" äiti kysyi tietävästi hymyillen.
Ruby nyökkäsi, hänen kasvonsa loistivat innosta. "Löysin! Se oli maagista! Siellä oli kultaisia omenoita, sateenkaariperhosia ja vesiputous! Se oli kauniimpaa kuin olin koskaan kuvitellut."
Isä nauroi ja pörrötti hänen hiuksiaan. "Kuulostaa melko seisovalta seikkailulta, Ruby."
Sinä yönä, kun Ruby makasi sängyssään, hän ajatteli kaikkia mahtavia asioita, joita hän oli nähnyt ja tehnyt. Hän oli käynyt oikealla seikkailulla, löytänyt maagisen laakson ja oivaltanut, että maailma oli täynnä ihmeitä ja kauneutta. Ja hän tiesi, että tämä oli vasta alku monille muille seikkailuille, jotka odottivat häntä.
Kun hän vaipui uneen, Max kerällä sängyn jalkopäässä, Ruby unelmoi Piilotetusta Laaksosta ja kaikista sen aarteista. Ja sydämessään hän tiesi, että laakson taika olisi aina hänen mukanaan, riippumatta siitä, minne hänen seuraava seikkailunsa veisi hänet.
Äärellä.
