Olipa kerran pieni kaupunki, jota ympäröivät tiheät metsät ja kumpuilevat niityt, jossa asui kiltti ja utelias poika nimeltä Benny. Benny oli kuusi vuotta vanha ja rakasti eläimiä yli kaiken. Hänellä oli sotkuinen ruskea tukka, poskessa aina likaa leikkimisestä ulkona, ja leveä hymy, joka sai ympärillä olevat ihmiset iloisiksi. Benny vietti suurimman osan iltapäivistään vaeltamalla metsissä, etsimässä lintuja, kaneja, oravia ja kaikenlaisia eläimiä, joita hän saattoi löytää. Hän unelmoi yhdestä päivästä, jolloin hän voisi puhua niiden kanssa, ymmärtää niiden ajatuksia ja tunteita.
Bennyn paras ystävä oli pieni, pörröinen koira nimeltä Daisy. Daisy oli valkoinen ruskeilla täplillä ja sillä oli roikkuvat korvat, jotka heiluvat kun se juoksi. Minne Benny meni, sinne Daisy seurasi. Se oli rohkea ja utelias, aivan kuten Benny, ja yhdessä he olivat täydellinen tiimi.
Eräänä kirkkaana aamuna Benny heräsi lintujen läpinäkyvien äänten myötä ikkunan ulkopuolella. "Tänään tuntuu olevan erityinen päivä, Daisy," hän sanoi, silittäen koiran korvien taustaa, kun se heilutti häntäänsä. Benny pakkasi pienen reppunsa voileivällä, vesipullolla ja muistivihkolla, johon hän piirsi kuvia tapaamistaan eläimistä. "Lähdetään tutkimaan metsiä!" hän sanoi innokkaasti.
Metsät olivat eläviä rustleavan lehden, surisevien hyönteisten ja laulavien lintujen iloisten laulujen ääniä. Benny ja Daisy kävelivät kapeaa polkua pitkin, pysähtyen silloin tällöin katsomaan perhosta, joka leijui ohi tai oravaa, joka kiipeili puuhun. Kaikki tuntui normaalilta, mutta ilmassa oli outoa jännitystä, kuin metsät piilottaisivat salaisuuden.
Kun he syvensivät seikkailuaan metsään, Benny huomasi jotakin epätavallista. Puut ympärillä heistä kasvoivat korkeammiksi ja tiheämmiksi, niiden lehdet muodostivat paksun katoksen, jonka läpi pääsi vain pieniä auringonsäteitä. Ilma tuoksui maanläheiseltä ja raikkaalta, ja metsän äänet tuntuivat hiljentyvän. Sitten, kaukana, Benny näki jotakin kimaltelevaa puiden joukossa.
He kävelivät lähemmäksi, ja pian Benny tajusi, että kimallus tuli köynnöksistä ja kukista tehdyltä kaarelta. Kukat kimmelsivät, kuin ne olisivat olleet päällystettyjä pienillä timanteilla, ja kaari tuntui humisevan lempeällä energialla. Kaaren ylle riippui puinen kyltti, jossa luki "Tervetuloa EläinKylään."
Bennyn silmät laajenivat. "Eläinkylä? En ole koskaan kuullut tästä aiemmin!"
Daisy heilutti häntäänsä innokkaasti, ja yhdessä he astuivat kaaren läpi. Heti kun he tekivät niin, Benny tunsi lämpimän, taianomaisen tunteen valtaavan hänet. Ilma tuoksui makeammalta, ympäröivät värit näyttivät kirkkaammilta, ja hän pystyi kuulemaan pehmeitä ääniä, jotka eivät kuulostaneet ihmisiltä.
Kun he kävelivät eteenpäin, Benny tajusi, että he olivat eläinten ympäröimiä. Ei vain eläimiä, vaan eläimiä, jotka käyttäytyivät kuin ihmiset. Siellä oli kani, joka pukeutui pieneen liiviin ja kantoi koripussillista porkkanoita. Orava istui penkillä, lukiessaan pientä kirjaa. Ankkaperhe vaelsi ohi, jutellen keskenään päivästään. Benny ei voinut uskoa silmiään.
"Daisy," Benny kuiskasi, "tämä paikka on hämmästyttävä! Eläimet... ne puhuvat ja käyttäytyvät kuin me!"
Ennen kuin Daisy ehti haukkua suostumuksensa, pitkä fox, joka pukeutui vihreään huiviin, lähestyi heitä. "Hei siellä!" fox sanoi ystävällisellä hymyllä. "Teidän täytyy olla uusia täällä. Tervetuloa Eläinkylään. Nimeni on Felix."
Benny tuijotti Felixia ihmeissään. "Voitko puhua?" hän kysyi.
Felix naurahti. "Totta kai voin! Kaikki täällä voivat. Tämä kylä on erityinen paikka, jossa eläimet elävät harmoniassa. Ja tänään olette ensimmäiset ihmiset, jotka vierailevat meillä hyvin pitkään."
Bennyn sydän suli. Hän inhosi ajatusta, että niin taianomainen paikka oli vaarassa. "Haluan auttaa! Kerro mitä voin tehdä," hän sanoi innokkaasti.
Felix hymyili. "Olet hyvin kiltti, Benny. Suuri Tammi, joka antaa elämän ja taikuuden kodillemme, on sairas. Sen lehdet muuttuvat ruskeiksi, sen oksat ovat romahtamassa, emmekä tiedä miksi. Ilman puuta kylämme ei voi selvitä."
Bennyn sydän laski. Hän inhosi ajatusta, että niin maaginen paikka oli vaarassa. "Haluan auttaa! Kerro, mitä voin tehdä," hän sanoi innokkaasti.
Felix hymyili. "Olet hyvin kiltti, Benny. Suuri Tammi on vartija, viisas vanha pöllö nimeltä Olive. Hän asuu puun huipulla ja saattaa tietää, mikä on pielessä. Mutta nousu on jyrkkä ja hankala. Tuletko sinä ja Daisy käymään hänen luonaan?"
Benny nyökkäsi epäröimättä. "Tietenkin! Teemme mitä tahansa."
Felix johdatti Benny ja Daisyn Suuren Tammen juurelle. Se oli suurin puu, jonka Benny oli koskaan nähnyt, massiivisella rungolla ja oksilla, jotka näyttivät ulottuvan taivaaseen. Mutta juuri kuten Felix oli sanonut, puu näytti sairaalta. Sen aikoinaan elinvoimaiset lehdet olivat tylsät ja murenevat, ja sen ympärillä oleva ilma tuntui raskaalta.
"Sinä pystyt siihen, Benny," Felix sanoi kannustavasti. "Me luotamme sinuun."
Benny katsoi puuta, otti syvän hengityksen ja alkoi kiivetä. Daisy pysyi lähellä häntä, hyppäsi taitavasti oksalta oksalle. Kiipeäminen oli haastavaa, mutta Benny ei antanut periksi. Lopulta he saavuttivat huipun, jossa he löysivät Oliven, pöllön, joka istui oksalla. Hänellä oli valkoiset sulat, jotka olivat kuin lumi ja silmät, jotka näyttivät sisältävän kaiken maailman viisauden.
"Hei, pieni," Olive sanoi rauhoittavalla äänellä. "Olen odottanut sinua."
"Oletko?" Benny kysyi yllättyneenä.
Olive nyökkäsi. "Suuri Tammi kertoi minulle, että sinä tulisit. Sinulla on kiltti sydän, ja ystävällisyys on sitä, mitä tarvitsemme pelastaaksemme puumme."
"Mikä puussa on vikana, Olive?" Benny kysyi.
Olive huokaisi. "Puun juuret ulottuvat syvälle maahan, jossa ne keräävät taikuutta maasta. Mutta viime aikoina maa on saastunut roskista ja saasteista, joita ihmiset ovat jättäneet metsän lähelle. Puu menettää voimaansa."
Benny kurtisti kulmiaan. Hän tunsi piston syyllisyyttä, vaikka hän ei ollut koskaan jättänyt roskaa metsiin. "Onko mitään tapaa korjata se?" hän kysyi.
Olive nyökkäsi. "Meidän täytyy puhdistaa maa ja antaa puulle puhdasta vettä. Mutta se vaatii yhteistyötä. Auttavatko sinä meitä keräämään eläimiä?"
"Kyllä!" Benny sanoi epäröimättä. "Teemme kaikkemme yhdessä."
Benny ja Daisy kiipesivät alas puusta ja kertoivat Felixille ja muille eläimille, mitä Olive oli sanonut. Felix järjesti eläimet ryhmiin, joista jokaisella oli tehtävä. Kanit kaivoivat ojaa saastuneen maan poistamiseksi. Oravat ja linnut kantoivat uutta maata läheltä niittyä. Majavat rakensivat padon ohjatakseen puhdasta vettä kohti puun juuria. Jopa Daisy auttoi kantamalla pieniä vesiämpäreitä suussaan.
Benny työskenteli kovemmin kuin koskaan ennen, auttaen siellä, missä hänet tarvittiin. Hän kannusti eläimiä, piti kaikkien mielialan korkealla ja jopa lauloi iloisia lauluja, jotta kaikkien henki pysyisi korkealla. Se oli vaikeaa työtä, mutta Benny tiesi, että se oli sen arvoista.
Iltaan mennessä Suuri Tammi alkoi muuttua. Sen lehdet vihertyivät, sen oksat ponnistivat korkeammalle, ja sen ympärillä oleva ilma tuntui kevyemmältä. Pehmeä, kultainen hohde levisi puusta, täyttäen koko kylän lämmöllä ja taikuudella.
"Teimme sen!" Felix riemuitsi, ja kaikki eläimet aplodeerasivat ja huusivat mukana.
Olive lensi alas puusta ja laskeutui Bennyn olalle. "Olet tehnyt ihanan asian, Benny. Olet muistuttanut meitä kaikista ystävällisyyden ja yhteistyön voimasta."
Benny tunsi ylpeyden tunteen rinnassaan. "En olisi voinut tehdä sitä ilman kaikkien apua," hän sanoi.
Ennen kuin Benny ja Daisy lähtivät kylästä, Felix antoi hänelle pienen, kimaltelevan akkun. "Tämä on lahja Suurelta Tammen," Felix sanoi. "Niin kauan kuin sinulla on se, sinä kannat aina palan taikuuttamme mukanasi."
Benny kiitti Felixiä ja hyvästeli kaikki uudet ystävänsä. Kun hän ja Daisy kävelivät kotiin, aurinko laski, maalaamalla taivaan oranssin ja vaaleanpunaisen sävyllä. Benny piti akkun tiukasti kädessään, tuntematta kiitollisuutta seikkailusta ja oppimistaan opetuksista.
Siitä päivästä lähtien Benny huolehti erityisesti metsästä ja kannusti kaikkia kylässään tekemään samoin. Hän tiesi, että jopa pienet ystävälliset teot voivat tehdä suuren eron.
Ja niin, Benny, Daisy ja kaikki eläimet taianomaisessa kylässä elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka, maailmassa, joka oli hieman kirkkaampi ja ystävällisempi heidän ponnistelujensa ansiosta.
Ja niin, kaikki päättyi hyvin.
