Olipa kerran rauhallinen pieni kylä, jota ympäröivät vihreät kumpuilevat kukkulat ja kultaisia villikukkia. Kylässä asui Anya, seitsemänvuotias tyttö, jolla oli suuret ruskeat silmät ja seikkailunhaluinen sydän. Anya rakasti eniten istua vanhan pajupuun alla talonsa lähellä, kuvittelemassa taianomaisia kuningaskuntia ja satuja heräävän eloon. Hänellä oli tapana kuunnella isoäitinsä kertomia iltasatuja keijuista, ja Anya haaveili kohtaavansa yhden päivänä.
Hänen lempisatunsa kertoi Salaisesta Keijukaiskunnasta, taianomaisesta paikasta, joka oli piilossa syvällä metsässä. Legendan mukaan vain ne, jotka uskoivat ystävällisyyteen, rohkeuteen ja mielikuvituksen voimaan, voittivat tiensä sinne. Kuningaskuntaa hallitsi kuningatar Lyria, joka oli kaikkien keijujen kaunein ja viisaimpia, ja joka valvoi sekä ihmisten että keijujen maailmaa. Tarina päättyi aina mystiseen lauseeseen "Avain löytää meidät ei ole siinä, mitä näet, vaan siinä, mihin uskot."
Eräänä aurinkoisena iltapäivänä, kun Anya istui pajupuun alla, hän huomasi jotain kimaltelevaa nurmikossa. Se oli pieni hopeinen avain, ei suurempi kuin hänen pikkusormensa. Avain oli kiinnitetty herkälle nauhalle, ja nauhassa oli pieniä kultaisia kirjaimia "Seuraa ihmeiden polkua, ja löydät meidät."
Anyan sydän löi innosta. Voisiko tämä olla avain Salaiselle Keijukaiskunnalle? Hän laittoi avaimen varovasti taskuunsa ja päätti seurata minne se ehkä johtaisi. Hän tarttui repuunsa, täytti sen vesipullolla, palalla leipää ja hänen lempivihkonsa, ja sitoi tukevat saappaansa jalkaansa. Uteliaana ja päättäväisenä hän lähti metsää kohti.
Metsä oli elävä äänten täyteinen, täynnä visertäviä lintuja, rapisevia lehtiä ja luonnon lempeää huminaa. Anya huomasi, että avain näytti hehkuvan himmeästi, ikään kuin se olisi ohjannut häntä. Hän seurasi hehkua ja pian hän saapui kapealle polulle, jota hän ei ollut koskaan aiemmin huomannut. Polku oli reunustettu kukilla, jotka kimmelsivät kuin ne olisi pölytetty kimalluksella.
Kun hän käveli polkua pitkin, Anya kuuli pehmeän, melodisen äänen kutsuvan häntä nimeltä. "Anya... Anya... tänne!" Hän kääntyi nähdäkseen pienen hahmon lepattavan ilmassa keijun! Keijulla oli herkät siivet, jotka kimmelsivät kuin sateenkaaret, ja se oli pukeutunut ruusunnuottisista terälehdistä tehtyyn mekkoon.
"Hei, Anya," sanoi keiju lämpimällä hymyllä. "Nimeni on Maribel. Tervetuloa matkasi alkuun Salaiselle Keijukaiskunnalle."
"Onko se totta?" Anya kysyi, äänessään ihmetystä.
"Oi kyllä," Maribel vastasi, "mutta sinne pääseminen ei ole helppoa. Kuningaskunta on piilotettu taikojen taakse, ja vain ne, jotka todistavat ystävällisyytensä ja rohkeutensa, voivat päästä sisään. Mutta älä huoli, olen täällä opastamassa sinua."
Anya nyökkäsi innokkaasti. "Olen valmis."
Heidän ensimmäinen haasteensa tuli nopeasti. Polku oli äkkiä tukittu suurella kimaltelevalla järvellä. Siltaa tai venettä ei näkynyt, ja vesi näytti liian syvältä ylittääkseen.
"Mitä nyt?" Anya kysyi.
Maribel nauroi. "Tämä on Heijastusjärvi. Yli päästäksesi, sinun täytyy vastata tähän kysymykseen Kun katsoit veteen, mitä näet?"
Anya polvistui järven reunalle ja tuijotti veteen. Hän näki ensin oman heijastuksensa, mutta kun hän keskittyi, hän alkoi nähdä jotain muuta. Hän näki itsensä auttamassa pientä lintua, jolla oli murtunut siipi, lohduttamassa surullista ystävää ja jakamassa lelujaan pikkusiskonsa kanssa. Hän hymyili ja katsoi Maribeliin.
"Näen ystävällisyyttä," hän sanoi itsevarmana.
Kun he jatkoivat matkaansa metsässä, puut kasvoivat korkeammiksi ja ilma näytti humisevan taikuudesta. Pian he saapuivat toiseen haasteeseen valtava puhuva pöllö, jolla oli kultaiset höyhenet, istui alhaalla oksalla.
"Kuka kulkee siellä?" pöllö karjaisi syvällä äänellä.
"Se olen minä, Anya," sanoi tyttö. "Yritän löytää Salaisen Keijukaiskunnan."
"Ah," sanoi pöllö. "Päästäksesi ohitse, sinun täytyy vastata arvoitukseeni Mitä voit antaa muille, pitää itselläsi ja kasvaa ilman, että se loppuu?"
Anya mietti hetken. Sitten hän hymyili ja sanoi, "Rakkautta. Voit antaa rakkautta muille ja pitää sen sydämessäsi, eikä se koskaan lopu."
Pöllö naurahti hyväksyvästi. "Hyvin tehty, pikkulainen. Saat ohittaa."
Maribel nyökkäsi ylpeänä Anyaalle, ja he jatkoivat matkaansa.
Viimeinen haaste tuli, kun he saapuivat avaralle alueelle, joka oli täynnä korkeita, loistavia kukkia. Aivan avaruuden keskellä seisoi suuri kultainen portti. Portti kimmelsi taikuudesta, mutta se oli lukittu. Maribel osoitti pyöreää koloa portissa. "Tämä on paikka, johon avaimen kuuluu," hän sanoi.
Anya laittoi varovasti pienen hopeisen avaimen koloon. Mutta ennen kuin portti ehti aueta, pehmeä ääni kuiskasi ympärillään. "Vain puhtailla aikomuksilla varustetut voivat astua sisään. Anya, miksi haluat nähdä Salaisen Keijukaiskunnan?"
Anya mietti hetken, sitten sanoi, "En halua nähdä kuningaskuntaa itseäni varten. Haluan nähdä sen, koska uskon taikaan ja ystävällisyyteen, ja haluan oppia, kuinka tehdä maailmasta parempi paikka."
Portti hehkui kirkkaasti ja avautui hitaasti, paljastaen upeimman näky, jonka Anya oli koskaan nähnyt. Salainen Keijukaiskunta oli säihkeä maailma kimaltelevista vesiputouksista, värikkäistä puutarhoista ja leijuvista lyhdyistä. Erilaisia keijuja lensi ympäriinsä, siipien luodessa valojuovia ilmaan. Se oli kauniimpaa kuin Anya oli koskaan kuvitellut.
Kuningatar Lyria itse laskeutui upeasta puusta kuningaskunnan keskellä. Hän oli elegantti ja säihkeä, pitkät hopeiset hiukset valuivat alas ja hänellä oli tähtikruunu. "Tervetuloa, Anya," hän sanoi, ääni lempeä ja ystävällinen. "Olet osoittanut suurta ystävällisyyttä, rohkeutta ja uskoa. Kuningaskuntamme on turvallinen ystävien kaltaisten kanssasi."
Anya vietti päivän tutkien keijujen maailmaa, oppien heidän taikojaan ja miten he käyttivät niitä suojellakseen luonnon tasapainoa. Ennen kuin hän lähti, kuningatar Lyria antoi hänelle loistavan tähden muotoisen riipuksen. "Tämä muistuttaa sinua siitä, että taikuus on sydämessäsi ja että ystävällisyys on suurin taikuus kaikista."
Kun Anya palasi kyläänsä, hän ei voinut lakata hymyilemästä. Hän tiesi olleensa osa jotain todella erityistä, ja hän kantoi Salaisen Keijukaiskunnan opetukset mukanaan minne ikinä meni, levittäen ystävällisyyttä, rohkeutta ja pienen ripauksen taikuutta kaikille, joita hän kohtasi.
Ja niin, Anyan tarinasta tuli oma legendansa, joka inspiroi muita uskomaan hyvyyden ja mielikuvituksen voimaan.
Loppu.
