Löydä Ellien Lumoava Yö Unohtuneiden Asioiden Maassa

Ellie oli utelias seitsemänvuotias, jonka pää oli täynnä unelmia ja huone täynnä aarteita. Hänen huoneensa oli taianomainen pieni paikka, vaikka hän ei vielä oikein tiennyt sitä. Hyllyt olivat täynnä kirjoja, hänen sänkynsä oli peitetty hänen suosikkitorkkupeitteellään, jossa oli pieniä tähtiä, ja hänen lempipehmolelukani, herra Viiksut, istui ylpeästi nurkassa yöpöydän lampun vieressä. Ellie näki nämä vain jokapäiväisinä esineinä. Mutta tänä iltana niistä oli tulemassa paljon enemmän. Kaikki alkoi rauhallisena iltana. Kuu oli täysi, sen hopeinen valo valui Ellien ikkunasta sisään. Hän oli kääriytynyt peittoonsa, lampun pehmeä hohde valaisi lämpimästi huonetta. Herra Viiksut oli hänen käsivarsillaan, ja peitto kietoutui hänen ympärilleen kuin halaus. Juuri kun hän oli vaipumassa uneen, jotain hämmästyttävää tapahtui. Hennon, helisevän äänen, kuin pienten kellojen kilinän, täytti ilman. Ellie avasi silmänsä, ihmetellen oliko hän kuvitellut sen. Mutta sitten hänen lampunsa välkähti, peitto liikahti vain hieman, ja herra Viiksut värähteli hänen käsivarsillaan. Hämmästyneenä Ellie istuutui. "Hyvää iltaa, Ellie", sanoi lempeä ääni. Hän tarvitsi hetken tajutakseen, että ääni tuli hänen lampustaan. Lampshade kallistui hieman, kuin bowaten. "Toivottavasti emme pelottaneet sinua. "Ellie blinkkasi yllättyneenä. "Puhuiko. puhuiko sinä juuri?" "Tietysti!" lampu vastasi iloisesti. "Olemme odottaneet oikeaa aikaa tavata sinut kunnolla. Ja tämä ilta vaikuttaa täydelliseltä. "Ennen kuin Ellie kykeni prosessoimaan tätä, herra Viiksut hyppäsi hänen käsivarsiltaan ja venytteli pörröisiä jalkojaan. "Viimeinkin! Luulin etten enää koskaan pääse venyttelemään. Hei, Ellie!" hän sanoi, nappisilmät säihkymässä kekseliäisyydestä. Ellie päästi hämmästyneen henkäyksen. "Herra Viiksut, voitko liikkua?""Ja puhua!" hän sanoi pienellä hypyllä. "Vaikka myönnän, on hieman ahdasta olla paikallaan koko päivän. "Myöskin peitto alkoi liikkua, sen tähtipatjat hohtivat heikosti kuunvalossa. Se leijui varovasti sängystä ja kietoutui Ellien harteille. "Älä huoli, rakas," se sanoi rauhoittavalla äänellä. "Olemme kaikki ystäviä täällä. " Ellien alunperin hämmentynyt tunne suli ihastukseksi. "Tämä on upeaa! Mutta. miten tämä tapahtuu?"Lamppu naurahti pehmeästi. "No, Ellie, huoneesi on aina ollut erityinen. Olemme vartioineet sinua vuosien ajan. Mutta tänä iltana, kuun taika on herättänyt meidät, ja ajattelimme, että olisi aika viedä sinut pieneen seikkailuun. ""Seikkailuun?!" Ellien silmät syttyivät. "Minne?""Jonnekin upeaan," sanoi herra Viiksut, hänen korvansa vipattaen innostuksesta. "Mutta tarvitsemme apuasi matkalla. "Ellie nyökkäsi innokkaasti. "Mitä minun pitää tehdä?" "Pidä vain tiukasti kiinni," sanoi peitto, kun se tiukentui varovasti ympärilleen. "Ja luota meihin. "Ennen kuin Ellie kykeni kysymään enempää, huone alkoi kimaltaa. Seinät liukenivat väreinä pyörteiseen muotoon, ja lattia tuntui leijuvan. Ellie puristi peittoa, kun huone muuttui ympärillä. Kun pyörteily pysähtyi, hän huomasi seisovansa valtavassa niityssä tähtitaivaan alla. Ilma oli viileä ja tuoksui kukilta, ja ruoho hänen jalkojensa alla kimalteli kuin kaste. "Missä me olemme?" Ellie kysyi, hänen äänensä täynnä ihastusta. "Tämä on Unohtuneiden asioiden maa," lamppu selitti, sen valo hohtaen pehmeästi hänen vieressään. "Se on paikka, johon kadonneet ja unohtuneet esineet tulevat lepäämään. Mutta vielä tärkeämpää, se on paikka, jossa voimme oppia tärkeitä opetuksia. "Ellie katsoi ympärilleen ja huomasi kaikenlaisia outoja asioita levittäytyneenä niitylle yksinäisiä sukkia, rikkinäisiä leluja, ruosteisia avaimia ja jopa vanhan teekannun. Jokainen esine näytti humisevan hiljaista elämää. Kun he kävelivät, herra Viiksut hyppäsi edelle, näyttäen tietä. Pian he saapuivat pieneen, repaleiseen leijaan, joka oli takertunut pensaan oksaan. Sen kerran kirkkaat värit olivat haalistuneet, ja sen naru oli rispaantunut. Leija katsoi Ellietä ja huokaisi. "Lennin ennen niin korkealla. Mutta nyt olen unohtunut ja rikki. "Ellie polvistui alas ja irrotti varovasti leijaa. "Olet silti kaunis," hän sanoi. "Ehkä tarvitset vain vähän hoivaa. "Peitto kietoutui Ellien käsiin, opastaen häntä. Yhdessä he silittivät leijan kangasta ja sitoivat sen narun takaisin yhteen. Lamppu loisti valoaan auttaakseen heitä näkemään, ja herra Viiksut antoi leijalle rohkaisevan töytäyksen. Pian leija alkoi hentoa liikkua. Sitten, äkkiä tuulen puhaltaessa, se nousi taivaalle, sen värit kirkastuen, kun se lensi yhä korkeammalle. "Kiitos!" leija huusi alas, sen ääni täynnä iloa. Ellie hymyili, tuntien lämpimän hohteen sydämessään. "Näetkö?" sanoi peitto. "Joskus, kaikki mitä tarvitaan, on vähän ystävällisyyttä, jotta joku voi jälleen loistaa. " He jatkoivat matkaansa niityllä, kohdaten lisää unohtuneita esineitä. Ellie auttoi rikkinäistä teekuppia löytämään puuttuvan aluslautasen, ja yhdessä he avasivat vanhalla ruosteisella avaimella salaperäisen arkun, joka oli täynnä hohtavia marjoja. Jokaisella kerralla Ellie oppi jotain uutta kärsivällisyydestä, tiimityöstä ja muiden antamisen mahdollisuudesta. Lopulta he saapuivat kimaltavalle lammikolle niityn reunalla. Vesi oli niin kirkasta, että Ellie pystyi näkemään kuvastuksensa täydellisesti. Mutta kun hän katsoi tarkemmin, hän huomasi jotain outoa. Hänen kuvastuksensa ei vain kopioinut hänen liikkeitään se hymyili hänelle, jopa silloin kun hän ei hymyillyt. "Miksi kuvastukseni hymyilee?" Ellie kysyi, hämmästyneenä. Lampun valo tanssi veden yllä. "Koska se tietää jotain tärkeää," se sanoi. "Mitä se on?""Että olet ollut rohkea, ystävällinen ja utelias tänä yönä," lamppu vastasi. "Ja nämä piirteet saavat sinut loistamaan, aivan kuten kuuvalo tässä lammikossa. "Ellie katsoi kuvastustaan uudelleen. Tällä kertaa hän hymyili takaisin. "Pidän siitä," hän sanoi hiljaa. Kun yö eteni, kuu alkoi laskea alemmaksi taivaalla. Peitto antoi lempeän nykäisyn. "On aika palata kotiin, Ellie," se sanoi. Ellie tunsi surua sydämessään. "Pitäisikö meidän? Tämä paikka on niin taianomainen. ""On, herra Viiksut sanoi. "Mutta oma maailmasi on myös taianomainen. Ja nyt tiedät, miten nähdä se. "Huone alkoi jälleen kimaltaa, ja pian Ellie huomasi olevansa takaisin sängyssään. Lamppu seisoi hänen yöpöydällään, herra Viiksut oli hänen käsivarsillaan ja peitto oli tiukasti kiedottuna hänen ympärilleen. Kaikki oli kuten ennen, mutta nyt Ellie tunsi itsensä erilaiseksi. "Kiitos," hän kuiskasi ystävilleen. "Kaikesta. " "Hyvää yötä, Ellie," lamppu sanoi, sen valo himmeten. "Suloisia unia," lisäsi peitto. Herra Viiksut käpertyi lähempänä. "Olemme aina täällä," hän mutisi. Kun Ellie vaipui uneen, hän ajatteli oppimiaan opetuksia ystävällisyyden voimaa, toisten antamisen tärkeyttä ja maailman kauneuden näkemisen taikaa. Ja kun hän uneksi, kuuvalo jatkoi loistamistaan ikkunastaan, ikään kuin pitäen vahtia hänen ja hänen taianomaisen huoneensa yllä. Seuraavana aamuna Ellie heräsi hymyillen. Hänen huoneensa näytti samalta kuin aina, mutta nyt hän näki sen toisin. Hän huomasi, miten auringonvalo tanssi hänen peitollaan, miten herra Viiksut näytti hymyilevän hänelle sängyssä, ja miten lampun valo tuntui lämpimältä ja kutsuvalta. Kaikki tuntui elävältä mahdollisuuksilta. Siitä päivästä eteenpäin Ellie kantoi Unohtuneiden asioiden maan taikaa sydämessään. Hän kohteli omia tavaroitaan ja ympärillään olevia ihmisiä hieman enemmän huolella, hieman enemmän kärsivällisyyttä ja paljon enemmän ystävällisyyttä. Ja niin tekemällä hän huomasi, että maailma oli täynnä seikkailuja, isoja ja pieniä, jotka odottivat löytämistä. Ja niin, Ellien päivät olivat täynnä ihmetystä, hänen yönsä makeita unia, ja hänen sydämensä hiljaista iloa siitä, että jopa kaikkein tavallisimmat asiat voivat olla poikkeuksellisia, jos katsoo niitä oikeilla silmillä. Loppu.