Kerran rauhallisessa Greenwoodin kylässä eli utelias ja hyvä sydämellinen lapsi nimeltä Emma. Emma rakasti tutkia ympäröivää maailmaa, aina etsimässä pieniä ihmeitä luonnosta, joita muut aikuiset saattoivat olla huomaamatta. Eräänä aurinkoisena päivänä, kun hän vaelsi metsään lähellä kotiaan, Emma löysi pienen, kimaltelevan valon tanssimassa saniaisissa. Hämmästyksekseen se oli herkkä keiju nimeltä Lyria, jonka siivet kimalsivat kuin aamun kastepisarat.
Lyria, vaikka pieni, kantoi mukanaan viisautta, joka ylitti hänen ikänsä, ja sydäntä, joka oli täynnä lämpöä. Keiju selitti Emmalle, että hän tuli taianomaisesta Lumina valtakunnasta, paikasta, jossa jokaisella olennolla oli rooli valtakunnan herkän taian ja luonnon tasapainon ylläpitämisessä. Kuitenkin Luminaan oli saapunut synkkiä aikoja. Salaperäinen varjo oli alkanut heikentää taikaa, joka piti maan koossa.
Muinaisten puiden juuret vavahtivat, kristallivirrat hidastivat kulkuaan, ja jopa pehmeästi hohtavat kukat näyttivät olevan surullisia. Lyria uskoi, että varjo ei ollut todellinen vihollinen, vaan pikemminkin merkki siitä, että jokin tärkeä valtakunnassa oli epätasapainossa. Emman uteliaisuus muuttui nopeasti huoleksi ja päättäväisyydeksi. "Haluan auttaa", hän sanoi hiljaa.
Lyrian valo pulssi kirkastui, kun hän selitti, että ongelman ydin sijaitsi unohdetussa viisauden kaivossa, taianomaisessa lähteessä, joka oli piilotettu syvälle Lumotussa Lehdossa. Tämän lähteen sanottiin sisältävän Lumina valtakunnan puhtaan olemuksen, voiman, joka piti valtakunnan harmonian kunnossa. Kuitenkin kaivoa oli ajan myötä laiminlyöty, sen vedet olivat himmentyneet hoivan ja huomion puutteen vuoksi. Emman tuoreen näkökulman ja Lyrian muinaisen tiedon ohjauksella, kaksi uutta ystävää suunnitteli herättävänsä kaivon eloon ja palauttavansa valtakunnan tasapainon.
Heidän matkansa oli täynnä hengästyttäviä näkymiä ja lempeitä haasteita. He matkustivat loistavien niittykukkien kenttien läpi, jotka kuiskivat salaisuuksia iltatuulessa, ja ylittivät kimaltelevia puroja, jotka lauloivat pehmeitä lullabya. Matkalla he kohtasivat erilaisia Lumina asukkaita lempeän jättiläisen, joka valvoi metsän polkuja, laulavien lintujen kuoron, joka toi viestejä kaukaa, ja viisaan vanhan pöllön, joka oli todistanut valtakunnan historian monia lukuja. Jokainen kertoi Emmalle ja Lyrialle palan arvoituksesta, jakamalla vanhoja legendoja ja käytännön vinkkejä kaivon herättämiseen.
Eräänä hetkenä he saapuivat valtavan weidenpuun luo, jonka riippuvat oksat suojelivat perheellistä siiliä. Pienet olennot olivat huolissaan yläpuolella olevista tummista taivaista, jotka näyttivät imeneen puun luonnollista hohdetta. Emma polvistui ja puhui ystävällisesti siileille, rauhoittaen heitä, että kaikki tulee olemaan hyvin. Kuunnellessaan tarkkaavaisesti heidän tarinoitaan, Emma oppi, että luonnon laiminlyönti alkoi usein yksinkertaisista huolimattomuuksista.
Hän alkoi ymmärtää, että jokaisella olennolla, ei niin pienellä, oli tärkeä rooli elämän suuressa baletissa. Tämän uuden tiedon myötä Emma ja Lyria keräsivät joitakin pudonneita lehtiä ja kimaltelevia kastepisaroita tehdäkseen symbolisen uhrauksen metsän muinaiselle hengelle ele, joka oli tarkoitettu herättämään maan piilotettua energiaa. Lopulta, päivien lempeiden ponnistusten ja vahvistetun päättäväisyyden jälkeen, Emma ja Lyria saapuivat Lumottuun Lehtoon. Sen keskellä seisoi unohtunut kaivo, jonka pinta oli samea ja eloton.
Empatialla ja toivolla silmissään Emma ja Lyria siivosivat roskia ja lausuivat vanhan säkeen, jonka lauloivat linnut opettivat heille. Säe oli sydämellinen lupaus huolehtia Luminasta ja kaikista sen olennoista, lupaus, ettei laiminlyönti koskaan varjostaisi luontoa ja sen asukkaiden ystävyyttä. Kun Emma puhui, Lyrian hohto kirkastui ja kaivon pinta alkoi väreillä. Sameus väistyi elävälle siniselle loistolle, kun valtakunnan olemus syöksyi takaisin lähteeseen.
Taika elvytti puut, kukkaviljelyt, ja jopa jättiläinen, joka valvoi metsää, juhli iloisilla murinoilla, triumfaalinen sinfonia luonnon palautetusta tasapainosta. Seuraavina päivinä Lumina muuttui valtakunnaksi, jossa jokainen olento muisti roolinsa onnellisen ja tasapainoisen maailman ylläpitämisessä. Emma oppi, kuinka pienet huolenpidon teot voivat saada aikaan suuria asioita, vaikuttaen jokaiseen luonnon nurkkaan. Vielä tärkeämpää oli, että hän huomasi, että yhdistämällä nuoren energiansa ystävien, kuten Lyrian, muinaiseen viisauteen, voitiin ratkaista jopa haastavimmat ongelmat.
Lumina ei vain pelastunut, vaan siitä tuli vahvempi kuin ennen, toivon ja yhtenäisyyden majakka. Emma palasi kotiin sydän täynnä ihmetystä ja oppitunteja, jotka kestäisivät koko elämän. Hän ei koskaan unohtanut lumoavaa matkaansa tai erityistä keijua, joka oli opettanut hänelle, että todellinen taika piilee yhteistyössä, ystävyydessä ja luonnonhuolenpidossa. Greenwoodissa ja monilla muilla mailla hänen tarinansa inspiroi muita lapsia ja aikuisia katsomaan tarkasti ympäristöään, huomaamaan luonnon pieniä ihmeitä ja työskentelemään yhdessä kirkkaamman, harmonisemman tulevaisuuden puolesta.
