Olipa kerran, värikkäässä metsässä, joka piilotteli kimaltelevan vesiputouksen takana, pieni kettu nimeltä Finn. Finn ei ollut tavallinen kettu hänen turkkinsa hohti kultaisilla säikeillä, jotka loistivat auringonvalossa. Finn rakasti leikkiä metsässä, jahdata perhosia ja räiskiä puroissa, mutta eniten hän rakasti tutkimista. Hän haaveili suurista seikkailuista, jotta voisi löytää maailman ihmeitä. Eräänä aurinkoisena aamuna Finn heräsi jännityksellä sydämessään. "Tänään on se päivä!" hän sanoi itselleen. "Aion lähteä suurimmalle seikkailulle ikinä!" Hän pakkasi pieneen reppuun palan hunajakennoa, jonka hän oli säästänyt, kiiltävän kiven, jota hän kutsui onnenamuletiksi, ja pienen metsäkartan, jonka hän oli piirtänyt itse. Kun Finn köpötteli puiden läpi, kultainen turkki auringonvalossa kiiltämässä, hän kohtasi viisaasti vanhan pöllön nimeltä Olive. Olive istui matalalla oksalla, ja hänen sulkansa olivat kirjava valkoisia täpliä kuin lumihiutaleita.
"Ja minne sinä olet niin kiireisenä matkalla, nuori Finn?" hän huhuili, päätään kallistaen. "Olen lähdössä seikkailulle, Olive!" Finn julisti ylpeänä. "Haluan nähdä maailman metsän ulkopuolella!" Olive naurahti hiljaa. "No, kaikki suuret seikkailijat tarvitsevat tavoitteen. Mitä etsit?" Finn mietti hetken. "Haluan löytää Sateenkaarilaakson," hän sanoi. "Olen kuullut, että se on taianomaisin paikka, jossa puut ovat kuin makeisia ja joet kimaltelevat kuin timantit. " Oliven silmät kiilsivät. "Ah, Sateenkaarilaakso.
Arvokas tehtävä! Mutta varo, pikkuinen. Matka ei tule olemaan helppo. Tarvitset rohkeutta, ystävällisyyttä ja vähän apua matkalla. " "Minä pystyn siihen!" Finn sanoi itsevarmana. "Olen rohkea, ja teen ystäviä, jos tarvitsen apua!" Olive'n viisaat sanat korvissaan Finn jatkoi matkaansa. Hän seurasi karttaa kunnes saapui laajalle niitylle, joka oli täynnä tuulessa huojuvia kukkia. Siellä hän kuuli pehmeää surinaa. Pieni mehiläinen nimeltä Buzz oli jäänyt ansaan hämähäkin seitissä, kamppaillen vapautuakseen. "Apua! Joku, auttakaa!" Buzz surisi.
Epäröimättä Finn käytti teräviä hampaitaan varovasti leikatakseen verkon ja vapauttaakseen mehiläisen. "Tuossa, ole hyvä!" Finn sanoi hymyillen. Buzz lepatti pieniä siipiään ja leijui Finnin eteen. "Kiitos, kiitos! Miten voin koskaan maksaa tämän takaisin?" "Etsin Sateenkaarilaaksoa," Finn selitti. "Tiedätkö, miten sinne pääsee?" Buzz mietti hetken. "En tiedä tietä, mutta tiedän kyllä jonkun, joka saattaa tietää ystäväni Splash kilpikonna. Hän asuu suuressa lammessa niityn laidalla. Seuraa minua!" Finn ja Buzz matkasivat yhdessä lammelle, jossa he löysivät Splashin auringossa makaamasta sileällä kiven päällä. Splash oli ystävällinen kilpikonna, jonka kuori kiilsi kuin smaragdit.
"Hei, Splash!" Buzz surisi. "Tässä on ystäväni Finn. Hän etsii Sateenkaarilaaksoa. Tiedätkö, missä se on?" Splash räpytteli hitaasti silmiään ja hymyili. "Ah, Sateenkaarilaakso. Olen kuullut siitä. Sanotaan, että se on Kuiskivien Metsien takana, Tuulisten Kallioiden ylitse. Voin näyttää sinulle tien metsiin, mutta ole varovainen kalliot voivat olla vaarallisia. " "Kiitos, Splash!" Finn sanoi, häntä heiluttaen.
"Mennään!" Splash johti heidät Kuiskivien Metsien reunalle, paikkaan, jossa puut näyttivät olevan eläviä, kuiskaten toisilleen salaisuuksia. Metsä oli pimeä ja hieman pelottava, mutta Finn muistutti itseään olemaan rohkea. Buzz ja Splash pysyivät lähellä, heidän läsnäolonsa lohdutti häntä. Kun he seikkailivat syvemmälle metsään, he kuulivat pehmeää vinkunaa. Äänen perässä he löysivät nuoren peuran, joka oli jäänyt köyttämään viiniköynnöksiin. Hänen nimensä oli Dottie, ja hän vapisivat pelosta. "Älä huoli, Dottie," Finn sanoi hellästi. "Autamme sinua.
" Yhteistyössä Finn, Buzz ja Splash vapauttivat Dottien viiniköynnöksistä. Hän katsoi heitä suurilla, kiitollisilla silmillään. "Kiitos paljon! Olin niin pelännyt. Minne te kaikki olette menossa?" "Etsimme Sateenkaarilaaksoa," Finn selitti. "Olen kuullut siitä!" Dottie sanoi innokkaasti. "Voin auttaa teitä pääsemään Kuiskivien Metsien läpi. Seuratkaa minua!" Dottien johdolla he pääsivät metsän läpi ja löysivät itsensä Tuulisten Kallioiden juurelta. Kalliot olivat korkeat ja terävät, ja tuuli ulvoi heidän ympärillään kuin susilauma.
Finn tunsi itsensä hieman hermostuneeksi, mutta hän muisti Oliven sanat rohkeutta, ystävällisyyttä ja vähän apua. "Minä lennän edelle ja löydän turvallisimmat reitit," Buzz tarjosi. Buzz surisi kalliolle, ohjaten heitä irtonaisia kiviä ja jyrkkiä reunoja vältellen. Splash käytti vahvaa kuortaan suojatakseen Dottieta tuulelta, ja Finn auttoi tukemaan Splashia, kun puhurit kävivät liian voimakkaiksi. Yhdessä he pääsivät huipulle. Ja siellä, heidän edessään, avautui Sateenkaarilaakso. Se oli kaikkea, mitä Finn oli kuvitellut ja enemmän. Puiden rungot näyttivät todellakin makeisilta, piparminttua ja kuminakeilta.
Joet kimmelsivät kuin timantit, ja ilma tuoksui makealta, kuin hunajalta ja kukilta. Pehmeä sateenkaari kaartui taivaan yli, sen värit heijastuivat laaksoon alhaalla. "Me teimme sen!" Finn riemuitsi, hänen sydämensä täynnä iloa. Kun he tutkivat laaksoa, he löysivät kaikenlaisia ihmeitä puhuvia kukkia, jotka lauloivat harmoniassa, hedelmiä, jotka kimmelsivät kuin tähdet, ja pilviä, joilla saattoi hyppiä trampoliinina. Finn jakoi hunajakennoaan ystäviensä kanssa, ja he kaikki nauraa ja leikkivät yhdessä. Kun aurinko alkoi laskea, Finn katseli ympärilleen uusia ystäviään Buzzia, Splashia ja Dottieta ja tunsi sydämessään lämpimän tunteen. Hän tajusi matkan olevan yhtä taianomainen kuin kohde. Hän oli kohdanut haasteita, auttanut muita, ja saanut ystäviä, jotka olivat auttaneet häntä vuorostaan.
"En olisi voinut tehdä tätä ilman teitä kaikkia," Finn sanoi. "Kiitos, että olette ystäviäni. " "Ja kiitos, että olit rohkea ja ystävällinen," Dottie sanoi. "Toit meidät kaikki yhteen!" Kun tähdet alkoivat kimmeltää taivaalla, Finn tiesi, että oli aika palata kotiin. Mutta hän ei ollut surullinen. Hän tiesi, että Sateenkaarilaakso olisi aina siellä, kuten myös hänen ystävänsä. Ja niin, muistoja makeista puista, kimaltelevista joista ja hyppivistä pilvistä, Finn ja hänen ystävänsä alkoivat matkaansa takaisin metsään, sydämet täynnä onnea ja heidän siteensä vahvempia kuin koskaan ennen. Loppu.
