Lumoava Matka Sokerimaan Sateenkaarisuihkulähteen Kurtarılması

Olipa kerran hiljaisessa pienessä kylässä, joka sijaitsi kumpuilevien kukkuloiden ja kimaltavan sinisen joen välissä, utelias nuori poika nimeltä Leo. Hänellä oli kirkkaat silmät, jotka kimalsivat kuin tähdet, ja sotkuinen ruskea tukka, joka ei suostunut pysymään kammattuna. Leo rakasti yhtä asiaa enemmän kuin mitään muuta maailmassa seikkailutarinoita. Hän istui tuntikausia kuuntelemassa kylän tarinankertojan kertomuksia, unelmoiden taianomaisista maista ja rohkeista seikkailuista.
Eräänä aurinkoisena aamuna, kun Leo vaelteli kotinsa lähellä olevassa niityssä, hän huomasi jotain epätavallista piilottelevan korkeassa ruohoissa. Se oli pieni, kimaltava avain, joka säihkui auringonvalossa ikään kuin se olisi ollut puhdasta kultaa. Leo nosti sen ylös, kääntäen sitä käsissään. Se oli pieni, ei suurempi kuin hänen pikkusormensa, ja siinä oli kaiverrettu spiraaleja ja tähtiä. "Mitä tämä voisi avata?" hän mietti ääneen.
Juuri kun hän pohti, pehmeä ääni kuiskasi "Avain valitsee etsijän, ja etsijä on valittava matka. " Leo kääntyi ympäri, mutta siellä ei ollut ketään. Sitten, ikään kuin taianomaisesti, ruoho aukeni paljastaen vanhan puuoven, joka seisoi pystyssä niityn keskellä. Ovessa ei ollut seiniä ympärillä, vain kehys ja itse ovi, ikään kuin se johtaisi ei minnekään. Mutta oven keskellä oli pieni avainreikä, joka oli täydellisesti muotoiltu Leolle löytyneelle avaimelle. Hänen sydämensä sykki innostuksesta, kun Leo liu'utti avaimen lukkoon ja käänsi sitä. Ovi narisi auki, ja lämmin, makealta tuoksuva tuuli puhalteli hänen ohitseen. Ilman hetkenkään epäröintiä hän astui sisään.
Oven toisella puolella Leo huomasi itsensä maassa, joka oli toisenlainen kuin mikään, mitä hän oli koskaan nähnyt. Taivas oli vaaleanpunaisen ja oranssin väriä, ja pörröiset pilvet leijailivat niin alas, että niitä saattoi melkein koskettaa. Maa hänen allaan oli pehmeä ja kimalsi kuin sokeri. Kauempana hän näki korkeita makeispöllejä, kuplivaa suklaata virtaavia jokia ja kukkakenttiä, jotka tuoksuivat purukumin.
"Tervetuloa, matkailija!" kaikui iloinen ääni. Leo kääntyi ja näki pienen, pyöreän olennon vaappuvan kohti häntä. Se oli vesimelonin kokoinen, sinivilla, suurilla, ystävällisillä silmillä ja hymy, joka oli leveä kuin kuun sirppi. "Olen Pippin, Sweetlandin opas. Ja sinä olet uusi seikkailija! Leo hymyili. "Olen Leo! Minkälaiseen seikkailuun me lähdemme?
Pippinin silmät kimalsivat. "Oh, se on suuri! Näetkö, sateenkaaren suihkulähde Sweetlandin sydän on lakannut virtaamasta. Ilman sitä Sweetlandin taika haalistuu. Meidän on löydettävä kolme Tähtimakeista, jotta voimme käynnistää sen uudelleen. Oletko valmis?
Leo nyökkäsi innokkaasti, ja he lähtivät matkaan. Ensimmäinen pysähdys oli Lakritsiblokki, jossa puut olivat pitkiä, kiharaisia lakritsipötköjä kaikissa kuviteltavissa väreissä. Mutta metsä oli pimeä, ja heidän oli löydettävä tiensä läpi tahmeiden köynnösten sokkelon. "Muista, Leo," sanoi Pippin, "joskus paras tapa edetä on miettiä sen sijaan, että kiirehtisi. " Leo mietti kovasti, ja sitten hän huomasi pehmeän hehkun kauempana. Seuratessaan valoa, he löysivät pian tiensä aukealle, missä ensimmäinen Tähtimakeinen, loistava punainen tähtimuotoinen karkki, sijaitsi jalustalla. "Yksi alas, kaksi vielä jäljellä!" riemuitsi Pippin.
Seuraavaksi he matkustivat Soda Pop vuorille, joissa kuplivia soodaa suihkusi taivaalle. Toinen Tähtimakeinen piilotteli korkeimman vuoren huipulla, mutta polku oli liukas soodakuplista. "Meidän on työskenneltävä yhdessä!" sanoi Leo. Hän ja Pippin pitelivät toistensa käsiä, auttaen toisiaan tasapainottamaan kiipeämisen aikana. Kun he saavuttivat huipun, sininen Tähtimakeinen odotti heitä, loistaen kuin kesätaivas. Heidän viimeinen määränpäänsä oli Purukumin luolat, sarja luolia, jotka olivat täynnä hohtavia purukumeja. Mutta luolat olivat vartioitu karkealla Vaahterahampurilaisdragonsilla, joka ei päästänyt ketään ohi. "Miksi haluatte ottaa Tähtimakeisen?" lohikäärme murisi, sen ääni jyrisi kuin ukkonen.
Leo astui rohkeasti eteenpäin. "Me tarvitsemme sen pelastaaksemme Sweetlandin," hän selitti. "Sateenkaaren suihkulähde on lakannut virtaamasta, ja jos emme korjaa sitä, kaunis kotisi menettää taikansa. " Lohikäärme kallisti päätään, sen vaahtosydäminen vartalo heilui hieman. "Ette ole täällä varastamassa sitä itsellenne?
"Ei," sanoi Leo, pudistaen päätään. "Me vain haluamme auttaa. " Lohikäärmeen silmät pehmenivät. "Hyvä on, pieni. Jos sydämesi on todellinen, voit ottaa sen. " Se väistyi, ja Leo nosti varovasti keltaisen Tähtimakeisen.
Kaikkien kolmen Tähtimakeisen kanssa Leo ja Pippin kiiruhtivat takaisin Sateenkaaren suihkulähteelle. Suihkulähde oli korkea ja kristallista, mutta sen kulhot olivat kuivia ja elottomia. Pippin laittoi Tähtimakeiset kolmeen lokeroon suihkulähteen perustassa. Hetken aikaa mikään ei tapahtunut. Sitten, pehmeällä huminalla, suihkulähde heräsi eloon! Virrat kimaltavia vesiputouksia kaikissa sateenkaaren väreissä valui alas, täyttäen ilman makealta, taianomaiselta tuoksulta. Sweetland heräsi eloon väreistä ja ilosta. Makeispöllöt seisoivat korkeampana, suklaajoket kuplivat kirkkaammin, ja purukumikukat kukkivat jokaisessa kuvitelmissasi sävyssä. Pippin pyöri riemusta. "Teit sen, Leo! Pelastit Sweetlandin!
Leo hehkui ylpeydestä. "Se oli tiimityötä. Rohkeudestaan palkinnoksi Pippin antoi Leolle pienen, hohtavan palan sateenkaarikarkkia. "Tämä on pala Sweetlandin taikaa," Pippin sanoi. "Aina kun katsoit sitä, muistat seikkailusi täällä.
Siinä Pippin opasti Leon takaisin taianomaiselle ovella. Leo astui läpi ja löysi itsensä takaisin niityllä, kultainen avain vielä kädessään. Ovi katosi pehmeällä kimalluksella, jättäen vain muiston hänen uskomattomasta matkastaan. Tuosta päivästä lähtien Leo kantoi sateenkaarikarkkia taskussaan, ja aina kun hän katsoi sitä, hän hymyili muistaessaan Sweetlandin maan ja seikkailun, joka opetti hänelle rohkeuden, ystävällisyyden ja tiimityön voiman. Ja vaikka hän ei koskaan löytänyt taianomaista ovea uudelleen, hän tiesi, että seikkailun henki tulisi aina olemaan hänen mukanansa, minne ikinä hän menisi.
Loppu.