Olipa kerran rauhallisessa pienessä kylässä, joka oli vuorten ja peltojen ympäröimä, utelias kuusivuotias poika nimeltä Jack. Jackilla oli kirkkaan siniset silmät, jotka kimaltivat innosta, ja sotkuiset ruskeat hiukset, jotka eivät pysyneet paikoillaan, ei vaikka hänen äitinsä kuinka paljon yritti kammata niitä. Jack rakasti seikkailuja. Kun muut lapset olivat tyytyväisiä leikkimään kylän torilla, Jack haaveili tutkimusmatkoista salaperäisiin maihin kukkuloiden tuolla puolen.
Hänen lempipaikkansa leikkiä oli metsän reunalla, missä pieni, soliseva puro virtasi. Hän vietti siellä tunteja kiviä heitellen, pienistä oksista veneitä rakentamalla ja kuvitellen tarinoita kaukaisista maista. Jack oli aina kuullut tarinoita isoisältään sateenkaarisesta joesta, taianomaisesta joesta, joka saattoi toteuttaa yhden toiveen kaikille, jotka sen löysivät. Mutta joen sanottiin olevan piilotettuna syvälle, syvälle metsään, eikä kukaan kylästä ollut koskaan löytänyt sitä.
"Isoisä," Jack kysyi eräänä iltana heidän istuessaan nuotion äärellä, "uskoisitko, että sateenkaarijoki on totta?"
Hänen isoisänsä, vanha mies, jolla oli ystävällinen kasvo ja säihkeä katse, hymyili. "No, Jack, jokaisessa legendassa on hiukan totuutta. Mutta sateenkaarijoki ei ole tarkoitettu ihan kaikille. Vain ne, jotka todella uskovat ja osoittavat rohkeutta, ystävällisyyttä ja päättäväisyyttä, voivat löytää sen."
Siitä päivästä eteenpäin Jack ei voinut lakata ajattelemasta sateenkaarijokea. Eräänä aurinkoisena aamuna, kun hänen luotettava reppunsa oli pakattu välipaloilla, vesipullolla ja piirustusvihkolla karttojen tekemistä varten, Jack päätti, että nyt oli aika. "Aion löytää sateenkaarijoen," hän ilmoitti koiralleen Rustylle. Rusty oli karvainen terrieri, jolla oli roikkuvat korvat ja loputon energia. Se haukkuin iloisesti, ikään kuin sanoakseen "Tehdään se!"
Jack ja Rusty suuntasivat metsään. Puut seisoivat korkeina ja ylpeinä, ja niiden lehdet suhisivat pehmeästi tuulessa. Mitä syvemmälle he menivät, sitä hiljaisemmaksi kävi, kunnes he kuulivat vain Jackin saappaiden alla rapisevat lehdet ja Rustyn satunnaiset haukkuvat äännähdykset. Jack tunsi sekoituksen innostusta ja hermostuneisuutta, mutta hän jatkoi matkaansa.
Kun he olivat kävelleet hetken, Jack tuli polun haaran kohdalle. Toinen suunta näytti hyvin kuljetulta ja turvalliselta, kun taas toinen oli villiintynyt ja varjoisa. Jack muisti isoisänsä sanat rohkeudesta ja päätti valita varjoisan polun. "Tule, Rusty," hän sanoi astuessaan tuntemattomaan.
Polku johdatti heidät aukioon, jossa he näkivät vanhan pöllön istuvan matalalla oksalla. Pöllöllä oli hopeanhohtoisia sulkia ja silmät, jotka näyttivät näkevän kaiken. "Kuka sinä olet, pikkupoika?" pöllö huhuili.
"Olen Jack," hän sanoi seisten suorana. "Etsin sateenkaarijokea. Tiedätkö, missä se on?"
Pöllö kallisti päätään. "Sateenkaarijoki ei ole helppo löytää. Päästäksesi sinne, sinun täytyy ratkaista metsän haasteet. Vain ystävällinen ja rohkea sydän voi onnistua."
"Olen valmis," Jack sanoi itsevarmana.
Pöllö nyökkäsi. "Hyvä on. Ensimmäinen haasteesi odottaa edessä." Se levitti siipensä ja lensi pois, jättäen taakseen yhden sulan. Jack nosti sen ylös, miettiessään, mitä se saattoi tarkoittaa.
Jack ja Rusty jatkoivat matkaansa, ja pian he kuulivat itkua. Äänelle seuraten he löysivät pienen ketun, jonka tassu oli jäänyt kiinni raskaaseen oksaan. Kettu katsoi Jackia kyynelisin silmin. "Voitko auttaa minua?" kettu kysyi.
Jack ei epäröinyt. Hän polvistui ja käytti koko voimaansa nostamaan oksaa juuri sen verran, että kettu pääsi irti tassustaan. "Siinä sinä olet!" Jack sanoi hymyillen.
"Kiitos," kettu sanoi heiluttaen pörröistä häntäänsä. "Sinulla on ystävällinen sydän. Ota tämä." Kettu antoi Jackille kiiltävän kiven. "Tämä auttaa sinua matkallasi."
Jack kiitti kettua ja jatkoi matkaansa. Metsä näytti nyt kirkkaammalta, ikään kuin se olisi kannustamassa häntä.
Toinen haaste tuli, kun Jack ja Rusty saapuivat laajan, vauhdikkaan joen äärelle. Sinne ei ollut siltaa, ja vesi näytti liian syvältä ylittäväksi. Jack katsoi ympärilleen, miettien mitä tehdä. Yhtäkkiä hän huomasi perheen majavaa rakentamassa tammea lähettyvillä.
"Anteeksi," Jack huusi majaville. "Voitteko auttaa meidät ylittämään joen?"
Yksi majavista, suuri, harmaaturkkinen, katsoi Jackia mietteliäänä. "Miksi meidän pitäisi auttaa sinua?" se kysyi.
Jack mietti hetken. "Koska yritän löytää sateenkaarijoen tuodakseni vähän taikaa takaisin kylään. Ja lupaan aina olla ystävällinen metsälle ja kaikille, jotka täällä asuvat."
Majavat vaikuttivat olevan tyytyväisiä hänen vastaukseensa. He työskentelivät nopeasti yhdessä rakentaakseen tukevan polun puille joen yli. Jack ja Rusty kävelivät varovasti yli, kiittäen majavia matkalla. "Onnea!" majavat huusivat heidän peräänsä.
Jackin sydän keveni joka askeleella. Hän tiesi, että oli oikealla polulla. Mutta suurin haaste oli vielä edessä.
Kuin aurinko alkoi laskea, Jack ja Rusty saapuivat pimeälle metsän osalle. Puiden oksat olivat vääntelehtineet ja kiertyneet, ja kylmä tuuli puhalteli oksien läpi. Polun keskellä seisoi korkea, varjomainen hahmo. Se ei puhunut, mutta näytti estävän heidän kulkunsa.
Rusty sähisi hiljaa, mutta Jack nosti kätensä. "On ok, poika," hän sanoi astuessaan eteenpäin. Varjohahmo kohosi hänen ylleen, mutta Jack ei tuntenut pelkoa. Hän muisti isoisänsä sanat rohkeudesta.
"En halua taistella kanssasi," Jack sanoi rauhallisesti. "Haluan vain löytää sateenkaarijoen auttaakseni kylääni. Jos olet täällä testataksesi minua, teen parhaani todistaakseni, että olen arvokas."
Hetken varjohahmo ei liikkunut. Sitten se hiljaa hajosi pieniksi hohtaviksi valoiksi, paljastaen sen takana olevan salaisen polun. Jack ja Rusty seurasivat polkua, sydämet pamppaillen innosta.
Vihdoin he saapuivat suureen aukioon. Aukion keskellä oli sateenkaarijoki. Se oli kaunein asia, jonka Jack oli koskaan nähnyt. Vesi kimalsi kaikissa sateenkaaren väreissä, ja pehmeä musiikki tuntui virtaavan siitä. Jack ei voinut uskoa silmiään.
Kun hän lähestyi jokea, hopeasulka pöllö ilmestyi jälleen. "Olet menestynyt hyvin, Jack," pöllö sanoi. "Ystävällisyytesi, rohkeutesi ja päättäväisyytesi ovat tuoneet sinut tänne. Nyt voit esittää yhden toiveen."
Jack ajatteli kaikkia seikkailujaan ja ystäviä, joita hän oli saanut matkan varrella. Hän ymmärsi, että vaikka sateenkaarijoki oli taianomainen, itse matka oli ollut todellinen aarre. Silti hän tiesi, mitä toivoa.
"Toivon, että kyläni on aina täynnä ystävällisyyttä ja rohkeutta," Jack sanoi. "Jotta kaikki voivat tuntea sen taian, jonka minä koin tällä matkalla."
Sateenkaarijoki loisti kirkkaasti, ja sen valo näytti levittäytyvän metsän ympäri, täyttäen jokaisen nurkan lämmöllä ja ilolla. Pöllö nyökkäsi hyväksyvästi. "Toiveesi on toteutunut, Jack. Sateenkaarijoen taika elää nyt kylässäsi ikuisesti."
Jack ja Rusty suuntasivat kotia kohti, sydämet täynnä onnea. Kun he saapuivat kylään, kaikki näytti kirkkaammalta ja elävämältä kuin ennen. Kyläläiset toivottivat heidät tervetulleiksi hymyillen, ja Jack tunsi lämpöä tietäessään, että hän oli tuonut vähän taikaa mukanaan.
Siitä päivästä lähtien Jack tunnettiin poikana, joka löysi sateenkaarijoken. Mutta vielä tärkeämpää oli, että hän inspiroi kaikkia kylässä olemaan ystävällisiä, rohkeita ja uteliaita. Ja vaikka hän jatkoi uusien seikkailujen haaveilemista, Jack ei koskaan unohtanut opetuksia, joita hän oli saanut taianomaisella matkallaan.
Loppu.
