Olipa kerran pieni kylä, joka sijaitsi kahden korkean vuoren välissä. Tässä kylässä asui poika nimeltä Leo. Leolla oli kuusi vuotta, kiharat ruskeat hiukset, kirkkaat vihreät silmät ja sydän täynnä uteliaisuutta. Hän rakasti tutkia metsää lähellä kyläänsä ja haaveili aina suurista seikkailuista, kuten sankarit tarinoissa, joita hänen isoäitinsä kertoi hänelle.
Eräänä lämpimänä kesäaamuna, kun Leo leikki metsän reunalla, hän törmäsi johonkin outoon pieni, kimalteleva kivi makasi nurmella. Se ei ollut tavallinen kivi. Se hohti pehmeää, hopeista valoa, ja kun Leo nosti sen ylös, se tuntui lämpimältä hänen kädessään.
"Mikä tämä on?" Leo ihmetteli ääneen, tutkien kiveä tarkasti.
Juuri silloin pehmeä ääni kutsui hänet takaa "Se ei ole tavallinen kivi."
Yllättyneenä Leo kääntyi ympäri ja näki pienen, hohtavan olennon seisovan lähellä. Se oli keiju, jolla oli herkät siivet, jotka kimaltelivat auringonvalossa, ja ystävällinen hymy sen pienellä kasvoillaan.
"Kuka sinä olet?" Leo kysyi hämmästyneenä.
"Olen Luna," keiju sanoi, heiluttaen siipiään. "Olen vartioinut tätä metsän osaa vuosia. Ja sinä, Leo, olet juuri löytänyt Kadonneen Kuun Kiven."
"Kadonneen Kuun Kiven?" Leoa hämmästytti. "Mikä se on?"
"Kuun Kivi on taikakivi," Luna selitti. "Se pitää tasapainoa päivän ja yön välillä. Mutta monta vuotta sitten se meni kadoksiin, ja siitä asti maailmassa on alkanut tapahtua outoja asioita. Joskus aurinko jää loistamaan liian pitkäksi aikaa, ja toisinaan yö kestää pidempään kuin pitäisi. Kuun Kivi on palautettava oikealle paikalleen tasapainon palauttamiseksi."
Leo katsoi alas hohtavaan kiveen kädessään. Hän ei tiennyt, että se oli niin tärkeä. "Minne se kuuluu?" hän kysyi.
Luna osoitti etäämmällä olevaa korkeinta vuorta. "Tähtivuoren huipulle. Sinne Kuun Kiven on asetettava, jotta harmonia palautuu. Mutta se ei ole helppo matka, Leo. Matkalla on haasteita, joita sinun täytyy kohdata."
Leo tunsi rintakehässään kutkutusta innostuksesta. Tämä oli se seikkailu, jota hän oli odottanut! "Teen sen!" hän sanoi päättäväisesti. "Viemme Kuun Kiven Tähtivuorelle ja palautamme tasapainon."
Luna hymyili. "Tiesin, että sanoisit niin. Tule nyt, minä ohjaan sinua."
Niin Leo ja Luna lähtivät seikkailulleen. He kulkivat metsän läpi, seuraten polkua, joka johti vuorille. Matkalla Luna kertoi Leolle lisää taikamaailmasta, jota hän oli juuri tulemassa tuntemaan. Hän selitti, että Kuun Kivi oli yksi voimakkaimmista taikakohteista, ja vain puhdas sydän voi palauttaa sen oikealle paikalleen.
Kävellessä he saapuivat suuren joen äärelle. Vesi virtasi nopeasti, eikä siellä ollut siltaa.
"Emme voi päästä yli!" Leo huudahti.
"Odota," Luna sanoi mietteliäänä. "Katso tuonne."
Leo seurasi Lunan katsetta ja näki perheen majavia kiirehtimässä padon rakentamiseen joen varrella. Hän lähestyi majavia ja kysyi "Anteeksi, voisitteko auttaa meitä ylittämään joen?"
Majavat katsoivat ylös ja hymyilivät. "Tietysti!" yksi niistä sanoi. "Rakennamme teille sillan."
Majavat työskentelivät nopeasti, keräten keppejä ja puita luodakseen tukevan sillan joen yli. Ei mennyt kauaakaan, kun Leo ja Luna pystyivät turvallisesti ylittämään.
"Kiitos!" Leo huusi majaville, kun he jatkoivat matkaansa.
Joen ylittämisen jälkeen he astuivat tummalle ja karmivalle metsän alueelle. Puut olivat korkeita ja kiemuraisia, ja oudot äänet kaikuivat ympärillä. Leo tunsi itsensä hieman pelokkaaksi, mutta Luna lensi hänen vieressään ja kuiskasi "Älä huoli, Leo. Tämä on vain toinen haaste. Sinun täytyy olla rohkea."
Äkkiä he kuulivat kovan murinan, ja puiden takaa astui esiin suuri, varjomainen susi. Sen silmät hohtoivat keltaisina ja terävät hampaansa olivat näkyvissä, ja se näytti hyvin vihaiselta.
Levon sydän pamppaili rinnassa, mutta hän muisti, mitä Luna oli sanonut rohkeudesta. Hän astui eteenpäin ja puhui ystävällisesti sudelle. "Emme ole täällä vahingoittaaksemme sinua. Olemme tärkeällä tehtävällä palauttaaksemme tasapainon maailmaan. Sallisitko meidän kulkea ohitsesi?"
Susi kallisti päätään, yllättyneenä Leon rauhallisista sanoista. Hiljalleen sen murina vaimeni, ja se nyökkäsi. "Voit kulkea," susi sanoi karhealla äänellä. "Mutta ole varovainen. Tähtivuori on täynnä vaaroja."
"Kiitos," Leo sanoi kiitollisena siitä, että susi oli päättänyt päästää heidät menemään.
Kun he jatkoivat matkaansa, Leo tunsi ylpeyttä siitä, että hän oli pysynyt rohkeana. Pian he saapuivat Tähtivuoren juurelle. Vuori oli korkea ja jyrkkä, ja siellä oli polku, joka kiemurteli aivan huipulle. Leo katsoi ylös, tuntien itsensä hieman hermostuneeksi.
"Tuolla on pitkä matka kiivetä," hän sanoi.
"Älä huoli," Luna rohkaisi häntä. "Olet vahva, ja minä olen kanssasi jokaisella askeleella."
Kun Luna oli hänen rinnallaan, Leo aloitti kiipeämisen. Polku oli kivinen ja epätasainen, ja joskus tuntui siltä, ettei vuorta ollut mahdollista kiivetä. Mutta Leo ei luovuttanut. Hän ajatteli Kuun Kiveä taskussaan ja kuinka tärkeää oli palauttaa tasapaino maailmaan.
Kun tuntui, että kiipeäminen oli kestänyt tunteja, he viimein pääsivät vuoren huipulle. Näkymä huipulta oli henkeä salpaava. Leo saattoi nähdä koko laakson alhaalla, metsän, kylän ja joen, jonka he olivat ylittäneet aikaisemmin. Huipulla oli suuri kivipylväs, ja Leo tiesi, että sinne Kuun Kiven oli asetettava.
Hitaasti hän otti hohtavan kiven taskustaan ja asetti sen pylvään päälle. Heti kun hän teki niin, Kuun Kivi alkoi loistaa entistä kirkkaammin, ja valoa aaltoili taivaalla. Aurinko, joka oli roikkunut taivaalla liian pitkään, alkoi vihdoin laskea, ja tähdet kimmelsivät kirkkaasti heidän yllään.
Leo tunsi lämpimän saavutuksen tunteen. Hän oli suorittanut seikkailunsa ja palauttanut tasapainon maailmaan. Aurinko ja kuu seuraisivat nyt oikeita kiertoja, kaikki Kiitos Kadonneelle Kuun Kivelle.
Kun he laskeutuivat vuorelta, Leo tunsi ylpeyttä kaikesta, mitä hän oli saavuttanut. Hän oli kohdannut haasteita, ollut rohkea ja työskennellyt yhdessä ystävien, sekä vanhojen että uusien, kanssa suorittaakseen tehtävänsä.
Kun Leo viimein palasi kyläänsä, hänen isoäitinsä odotti häntä suuressa hymyssä.
"Oliko seikkailusi hyvä?" hän kysyi.
"Se oli paras seikkailu ikinä!" Leo sanoi ja antoi hänelle suuren halauksen. "Löysin Kadonneen Kuun Kiven ja palautin tasapainon maailmaan."
Isoäiti nauroi. "Tiesin aina, että olet tarkoitettu suuriin asioihin, Leo."
Sinä yönä, kun Leo makasi sängyssä, hän ajatteli kaikkea, mitä hän oli oppinut seikkailunsa aikana. Hän ymmärsi, että rohkeus ei tarkoittanut pelon tuntemattomuutta, vaan se tarkoitti tehdä oikein, vaikka pelkäsi. Ja hän oppi myös, että ystävällisyys ja tiimityö olivat yhtä tärkeitä kuin rohkeus.
Leo sulki silmänsä, tietäen, että lisää seikkailuja odotti häntä tulevaisuudessa. Ja kun hän vaipui uneen, Kuun Kivi jatkoi pehmeää hohtamista etäisyydessä, pitäen maailman täydellisessä harmoniassa.
Loppu.
