Olipa kerran hiljaisessa Windmeren kylässä, suuren Mistywood metsän varjossa, nuori tyttö nimeltä Lila. Hän oli pieni kokoiseltaan, ruskeita hiuksia kuin kastanjat ja silmiä, jotka heijastivat kylän sydämestä virtaavaa kimaltavaa puroa. Lila oli kudontataiteilija, tunnettu herkästä matostaan, joka kuvasti luonnosta. Mutta vaikka hänen kätensä olivat taitavat, hänen sydämensä kantoi raskasta taakkaa hän uskoi itseään merkityksettömäksi. "Mikä arvo on kudontataiteilijalla, kun maailma on täynnä sotureita, seppiä ja oppineita?" hän usein mutisi itselleen työskennellessään. Windmere oli rauhallinen paikka, sen ihmiset ystävällisiä ja ahkeria. He elivät sopusoinnussa maan kanssa, kasvattivat viljaa, pitivät karjaa ja jakoivat tarinoita tulen äärellä tähtitaivaan alla. Mutta heidän rauhansa rikkoutui eräänä syysiltana, kun aurinko laski horisontin taakse, maalaten taivaan punaisen ja kultaisen sävyyn. Matala murina jyrisi ilmassa, täristen puita ja lähettäen lintuparvia pakoon taivaalle. Kyläläiset kokoontuivat torille, pelko kaiverrettuna heidän kasvoilleen. Windmeren pormestari, tukeva mies nimeltä Edrick, astui esiin, ääni väristen. "Se on Mistywoodin Peto," hän julisti. "Muinaiset pelot ovat heränneet vuosisatojen unesta. " Peto, legendan olento, sanottiin olevan metsän vartija, joka oli aikoja sitten kääntynyt ihmiskuntaa vastaan.
Lilan Matka Rohkeus Sumuisen Metsän Tuolla Puolen - 1
Se oli valtava, varjoisa hahmo, jonka silmät loimottivat kuin palavat hiilet ja kynnet, jotka voisivat repiä kiveä. Harvat olivat nähneet sen ja eläneet kertoakseen tarinan. "Mitä se haluaa?" joku kuiskasi. Edrick pudisti päätään synkästi. "Tuhoamista. Rankaisemista. Ellei tarjoamme sille uhrausta. " Kyläläiset yllättyivät. Legendat puhuivat Pedon vaatimasta uhrauksesta suuri taikapearli, joka oli piilotettu syvälle Mistywoodiin. Sanottiin, että se oli metsän sykkivä sydän, käsittämättömän voiman aarre. Mutta sen hakeminen oli mahdotonta, sillä Mistywood oli ansojen, illuusioiden ja villien olentojen labyrintti. "Meidän on lähetettävä joku rohkea ja vahva kohtaamaan metsä," Edrick jatkoi. "Joku, joka on valmis riskeeraamaan kaiken pelastaakseen Windmeren. " Hiljaisuus laskeutui joukon ylle.
Lilan Matka Rohkeus Sumuisen Metsän Tuolla Puolen - 2
Kukaan ei astunut esiin. Kyläläiset vaihtoivat katseita, tehtävän paino liian suuri kenenkään kantaa. Lila seisoi torin laidalla, sydän pamppaillen. Varmasti joku muu vapaaehtoinen ilmestyisi. Varmaan joku soturi tai metsästäjä astuisi esiin. Mutta kukaan ei astunut. "Minä menen," Lila kuuli sanovansa, sanat pääsivät huulilta ennen kuin pystyi pysäyttämään niitä. Jokainen pää kääntyi häneen. Edrick kurtisti otsaansa. "Lila, olet vain kudontataiteilija. Mistywood ei ole paikka sinulle. " "Vaikka olenkin kudontataiteilija," hän keskeytti, ääni väristen mutta päättäväisenä, "olen myös Windmeren tytär. En voi seisoa vieressä, kun kyläni tuhoutuu. " Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin.
Lilan Matka Rohkeus Sumuisen Metsän Tuolla Puolen - 3
"Tuon takaisin pearlin. " Kyläläiset puhuivat keskenään, jotkut ihmeissään, toiset epäilevinä. Mutta Edrick nyökkäsi vakavasti. "Hyvä on. Jos olet valmis, asetamme toivomme sinuun. Olkoon jumalat ohjaavat askeleitasi. " Sinä yönä, kun kylä nukkui, Lila valmisti matkaansa. Hän pakkasi pieneen laukkuun leipää, juustoa, vesipullon ja isänsä vanhan metsästysveitsen. Kaulassaan hänellä oli yksinkertainen puuamulet, jonka äiti oli kaivertanut, varpunen, symboli kestävyydestä ja vapaudesta. Kun hän astui polulle, joka johti Mistywoodiin, kuunvalo valaisi hänet hopeisella valolla. Hänen sydämensä oli pelosta raskas, mutta syvällä rinnassaan kipinä päättäväisyyttä hehkui. Mistywood oli jotain sellaista, mitä Lila ei ollut koskaan nähnyt. Puiden juuret olivat ikivanhoja, niiden mutkikkaat oksat kietoutumassa muodostamaan katoksen, joka esti taivaan näkymä. Ilma oli sakeaa sammaleen ja maan tuoksusta, ja ainoat äänet olivat lehtien havina ja etäisen pöllön huhuilu.
Lilan Matka Rohkeus Sumuisen Metsän Tuolla Puolen - 4
Lila käveli varovaisesti, veitsi kädessään. Metsästä kuulemat kertomukset tulvivat hänen mieleensä tarinoita kuiskutteluista, jotka johtivat matkailijat harhaan, köynnöksistä, jotka liikkuivat kuin käärmeet, ja varjoista, jotka tarkkailivat näkökuvasta. Mutta pelosta huolimatta hän jatkoi eteenpäin. Hänen ensimmäinen haasteensa tuli joen muodossa. Se oli leveä ja nopeasti virtaava, eikä näkyvää siltaa tai ylityspaikkaa ollut. Seisoessaan joen rannalla ja pohtiessaan vaihtoehtojaan, ääni kutsui. "Eksynyt, oletko?" Lila kääntyi ympäri nähdäkseen foxin istuvan kivellä, sen tulinen turkki loisti hämärässä valossa. "Kuka. kuka olet?" hän stammaa. "Olen Finn," kettu vastasi viekkaasti hymyillen. "Ja sinä olet tunkeutunut Mistywoodiin. Miksi olet täällä, pieni ihminen?" Lila epäröi, ei ollut varma, voiko luottaa olentoon. Mutta jokin sen kirkkaissa, älykkäissä silmissä rauhoitti häntä. "Etsin metsän pearlia," hän sanoi.
Lilan Matka Rohkeus Sumuisen Metsän Tuolla Puolen - 5
"Kyläni on vaarassa, ja minun on saatava se. " Kettu kallisti päätään. "Noble ura niin pienelle. Hyvä on, autan sinua hinnasta. " "Mikä hinta?" Lila kysyi varovaisesti. "Laulu," Finn vastasi. "Laula minulle laulu, ja ohjaan sinut joen yli. " Lila kurtisti kulmiaan. Hän ei ollut bardi, mutta hän muisti laulun, jonka äiti oli laulanut hänelle lapsena. Ottaen syvän hengähdyksen, hän alkoi laulaa, ääni pehmeä mutta vakaa _"Oi, pikku varpunen, lentoon taivaalle, Levitä siipesi ja opi lentämään. Kokeiden, myrskyjen läpi, Löydä voimasi, synny uudestaan. "_ Finnin korvat nousivat pystyyn, ja hän näytti olevan aidosti tyytyväinen. "Ei paha," hän sanoi. "Seuraa minua.
Lilan Matka Rohkeus Sumuisen Metsän Tuolla Puolen - 6
" Kettu johti hänet piilossa olevan sarjan askelkiville, jotka olivat piilossa virtaavan veden alla. Finnin opastuksella Lila ylitti joen turvallisesti. Kun hän pääsi toiselle puolelle, kettu winkkasi hänelle ja katosi pensaikkoon. Mitä syvemmälle Lila meni metsään, sitä vaarallisemmaksi se muuttui. Hän kohtasi piikikkäitä angervoja, jotka repivät hänen vaatteitaan, illuusioita, jotka saivat hänet epäilemään aistejaan, ja outoja olentoja, jotka koettivat hänen rohkeuttaan. Mutta jokaisen haasteen myötä hänestä tuli vähän rohkeampi, vähän vahvempi. Eräänä yönä, kun hän lepäsi puun alla, häneen lähestyi hohtava hahmo kuivapuu, metsän henki. Kuivapuun ääni oli kuin lehtien havinaa. "Miksi etsit pearlia, ihmisten lapsi?" hän kysyi. Lila selitti tehtävänsä, ääni täynnä sekä pelkoa että päättäväisyyttä. Kuivapuu kuunteli hiljaa ennen nyökkäämistä. "Pearli on lahja ja kirous," hän sanoi. "Se sisältää voiman parantaa tai tuhota.
Lilan Matka Rohkeus Sumuisen Metsän Tuolla Puolen - 7
Ota se, sinun on todistettava, että sydämesi on puhdas. " "Kuinka?" Lila kysyi. "Tiedät, kun aika tulee," kuivapuu vastasi arvoituksellisesti. Hän laittoi kätensä Lilaan olkapäälle, ja lämpö levisi hänen kehoonsa. "Muista tämä suurin voima ei ole kehossa, vaan sielussa. " Tämän jälkeen kuivapuu katosi, jättäen Lilaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Lopulta, useiden matkapäivien jälkeen, Lila saapui Mistywoodin sydämeen. Hänen eteensä seisoi valtava puu, jonka runko oli leveämpi kuin mikään, mitä hän oli koskaan nähnyt. Sen juurella oli tyhjennys, ja sisällä se, perla säihkeä pallomainen, joka pulssi pehmeä, kultaisuuden valoa. Mutta kun Lila astui eteenpäin, maa järisi. Peto ilmestyi varjoista, sen muoto valtava ja kauhistuttava. Sen silmät paloivat kuin tuli, ja sen murina oli ukkosen jymähdys, joka kaikui metsässä. "Uskallatko ottaa sen, mikä on minun?" Peto karjui.
Lilan Matka Rohkeus Sumuisen Metsän Tuolla Puolen - 8
Lilan polvet värähtivät, mutta hän seisoi paikoillaan. "En ota sitä itselleni," hän sanoi, ääni vakaana pelostaan huolimatta. "Otan sen pelastaakseni kyläni. " Peto murisi. "Teidän kaltaisenne on tehnyt vain vahinkoa tälle metsälle. Miksi minä auttaisin teitä?" Lila ajatteli kuivapuun sanoja. "Koska voimme muuttua," hän sanoi. "Koska voimme oppia. Ja koska jopa pienin varpunen voi tehdä eron. " Peto viivähti, sen tuliset silmät tutkivat häntä. "Varpunen, sanot?" Lila nyökkäsi, puristaen puuamulet, joka oli kaulassaan. "En ehkä ole soturi tai sankari, mutta minulla on rohkeutta yrittää. Ja joskus, se riittää.
Lilan Matka Rohkeus Sumuisen Metsän Tuolla Puolen - 9
" Pitkän hetken Peto oli hiljaa. Sitten se astui syrjään. "Ota perla," se sanoi. "Mutta muista sen voimaa on käytettävä viisaasti. " Lila lähestyi tyhjennystä, sydän pamppaillen. Hän ojensi kätensä ja otti pearlin, sen lämpö täytti hänet rauhan ja tarkoituksen tunteella. Kun Lila palasi Windmereen, kylä räjähti riemuun. Pearlin taika palautti maan, parantaen viljaa ja ajamalla pois Pedon varjon. Lila nimettiin sankariksi, mutta hän pysyi nöyränä, tietäen, että hänen matkansa oli opettanut hänelle enemmän kuin hän koskaan voisi opettaa muille. Hän palasi kudontatyöhönsä, mutta hänen mattonsa kertoivat nyt tarinoita rohkeudesta, kestävyydestä ja toivosta. Ja aina kun hän katsoi puuvarpusta kaulassaan, hän hymyili, tietäen, että jopa pienimmät meistä voivat kohota suurille korkeuksille. Ja niin Windmere kukoisti, ja Lilan tarinaa kerrottiin sukupolvien ajan muistutus siitä, että todellinen voima ei tule vallasta, vaan sydämestä. 🕊️ Loppu.
Lilan Matka Rohkeus Sumuisen Metsän Tuolla Puolen - 10
O dokuma becerilerinin diğerlerinin becerilerine göre önemli olmadığını düşündü.
Mistywood Canavarı köyü yok edeceği tehditinde bulundu eğer inciyi geri almazlarsa.
Zeki bir tilki olan Finn ona bir şarkı karşılığında rehberlik etti.
Dryad gerçek gücün bedenden değil ruhdan geldiğini söyledi.
Canavara insanların değişebileceğini ve en küçük serçenin bile fark yaratabileceğini söyledi.
Mahsulleri iyileştirdi ve toprağa yeniden barış getirdi.
Cesaret ve kararlılığın en küçük insanı bile önemli kıldığını öğrendi.
