Löydä Hulluttelun Maa Naurettamisen Ja Hyväntekeväisyyden Tarina

Olipa kerran pieni, viehättävä kylä, joka sijaitsi rolling vihreiden kukkuloiden ja kimmeltävien sinisten järvien välissä, jossa asui utelias pieni tyttö nimeltä Lila. Lilalla oli hiukset, jotka olivat kultaiset kuin auringonpaiste ja silmät, jotka loistivat kuin tähdet. Mutta mikä teki hänestä todella erityisen, oli hänen rajaton mielikuvituksensa. Hän rakasti uneksia kaukaisista maista ja taianomaisista olennoista. Joka ilta, ennen kuin hän meni nukkumaan, hän katsoi makuuhuoneensa ikkunasta, tähyili kimmeltäviä tähtiä ja kuiskasi "Toivon seikkailua. "
Eräänä lämpimänä kesäaamuna, kun Lila leikki takapihallaan, hän huomasi jotain outoa. Suuren tammen juurella, joka seisoi ylpeänä puutarhansa laidalla, oli outo hohto, joka tuli maasta. Uteliaana Lila asteli varovasti lähemmäksi. Kun hän polvistui, hän näki, että puun juurella oli pieni, kimalteleva ovi, joka oli kaiverrettu puun runkoon. Ovi ei ollut suurempi kuin hänen kätensä, ja se kimmelsi kuin tuhat pientä timanttia. Ovessa oli pieni kultainen kahva ja muistiinpanolappu, jossa luki "Seikkailijat tervetuloa!" 🌟
Lilaan sydän sykähti innosta. Hän ulotti kätensä ja käänti kahvaa varovasti. Hämmästyksekseen pieni ovi kasvoi suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes se oli juuri oikean kokoinen, että hän saattoi kävellä siitä sisään. Ilman hetken epäröintiä Lila astui sisään.
Oven toisella puolella oli henkeäsalpaava maailma, jota hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. Taivas oli vaaleanpunaisen ja oranssin pyörteinen, aivan kuin sen olisi maalannut valtava taiteilija. Jalkojen alla oleva ruoho oli pehmeää ja sateenkaaren väreissä, ja ilma tuoksui kanelilta ja hunajalta. Kaukaisuudessa hän näki kimaltelevan joen, joka näytti humisevan iloista sävelmää virratessaan. Hän myös huomasi outoja olentoja hyppimässä ja lepattamassa ympärillä siellä oli kaneja, joilla oli perhosennokkaat siivet, kettuja, joiden hännät loistivat kuin lyhdyt, ja jopa perhe kilpikonnia, jotka ratsastivat pörröisillä pilvillä. 🐢✨ "Hei siellä!" kuului iloinen ääni. Lila kääntyi ja näki edessään pienen olennon. Se oli noin oravan kokoinen, kirkkaan vihreäkarvainen, suurilla pyöreillä silmillä ja ilkikurisella hymyllä. Sillä oli päässään pieni punainen huivi.
"Kuka. kuka sinä olet?" Lila kysyi, äänessään ihmetystä täynnä.
"Olen Pip, Seikkailijan Opas!" olento sanoi, pönkittäen rintaansa ylpeänä. "Ja sinä, rakas, olet onnekas seikkailija, joka on valittu auttamaan Pelastamaan Satumaata!"
"Pelastamaan sen? Mikä on vikana?" Lila kysyi, huolestuneena. "No," Pip aloitti, "meidän taikamme on voimakkaampaa naurusta ja ystävällisyydestä, mutta viime aikoina naurahdukset ovat hiipuneet, ja ystävällisyys on vaihtunut kiukkuisuuteen. Jos emme pian korjaa sitä, Satumaa menettää kimalluksensa ikuisesti!" 🌈
Lila tunsi päättäväisyyden piston. "Mitä voin tehdä auttaakseni?"
Pipin silmät säihkysivät. "Ensinnäkin meidän on vierailtava Nauru Lehdossa löytääksemme kadonneet Naurettavat Kivet. Ilman niitä naurahdukset eivät voi virrata vapaasti. Mutta varo, Naurettavat Kivet ovat Ticklish Trollen vahtimina, eivätkä he luovuta niitä ilman haastetta!"
Lila nyökkäsi rohkeasti. "Mennään!" Pip johdatti tietä makeiden kukkien ja lakritsipuun muotoisten metsien läpi. Matkan varrella he tapasivat laulavia oravia, jotka antoivat Lilalle taikaflutin, joka pystyi soittamaan mitä tahansa melodiaa, jonka hän kuvitteli. 🎵 "Tämä voi tulla tarpeeseen," Pip sanoi virnistäen.
Kun he viimein saapuivat Nauru Lehtoon, siellä oli outo hiljaisuus. Puut, jotka olivat supposed to be filled with laughter, stodoivat paikallaan ja hiljaa. Yhtäkkiä kumiseva ääni kaikui lehdossa. Suuren sienten takaa astui esiin kolme Naurettavaa Trollea. He olivat suuria ja kömpelöitä, sammalen vihreällä iholla ja leveillä hymyllä.
"Kuka uskaltaa astua Nauru Lehtoon?" yksi trolleista karjui.
"Olemme täällä löytääksemme Naurettavat Kivet," Lila sanoi, yrittäen kuulostaa itsevarmalta. Trolleilla oli tahdikkuuden ilmeet ja he alkoivat nauraa äänekkäästi. "Jos haluat Naurettavat Kivet, sinun on ensin saatu meidät nauramaan!" toinen trolleista julisti.
Lila mietti hetken. Sitten hän muisti taikaflutin, jonka oravat olivat antaneet hänelle. Hän toi sen huulilleen ja soitti typerän, pomppivan melodia. Kun musiikki täytti lehdon, Pip alkoi tanssia mahdollisimman hassusti. Hän heilutti häntäänsä, heilutti pieniä käsiään ja jopa teki kuperkeikan. Trollit katselivat hetkisen hämmästyneinä, ja sitten BAM! he räjähtivät hallitsemattomaan nauruun. 🤣
"Voit voittaa!" kolmas trolli gasppasi naurujen välissä. "Ota Naurettavat Kivet!"
Kivet turvassa repussaan, Lila ja Pip jatkoivat matkaansa. Seuraavaksi heidän täytyi vierailla Ystävyyden Suihkulähteellä palauttaakseen ystävällisyyden virran Satumaahan. Mutta kun he saapuivat, he huomasivat suihkulähteen kuivaksi ja piikikkäiden viinirypäleiden peittämäksi. "Tämä on Kiukkuisten Paholaisten työtä," Pip selitti. "He ovat levittäneet kiukkuisuutta joka puolella. Meidän on yritettävä ylittää heidät korjataksemme suihkulähteen. "
Lila huomasi paholaiset lähellä. He olivat pieniä ja sotkuisia, terävien korvien ja happaman ilmeen kanssa. He istuivat varastettujen aarteiden ympärillä riidellen siitä, kuka saisi pitää mitä. Lilalla oli idea.
Hän lähestyi paholaisia ja sanoi "Anteeksi, mutta luulen, että tämä voisi tuoda teille iloa. " Hän otti taskustaan kiiltävän marjan. Se ei ollut taikamarja, mutta se oli kaunis, ja Lila oli aina saanut iloa jakamisesta. Paholaiset lopettivat riitelynsä ja tuijottivat marjaa.
"Mikä on niksi?" yksi heistä kysyi epäluuloisena. "Ei niksiä," Lila sanoi hymyillen. "Ajattelin vain, että pitäisit siitä. "
Paholaiset epäröivät, ja sitten yksi heistä otti marjan. Kun he jakoivat sen, heidän kärttyiset ilmeensä alkoivat pehmentyä. "Tämä on. mukavaa," yksi heistä myönsi. "Ehkä meidän ei tarvitse riidellä koko ajan. "
Kun paholaisten kiukkuisuus hävisi, piikikkäät viinirypäleet suihkulähteen ympäriltä kuihtuivat pois, ja vesi alkoi virrata jälleen. Ystävyyden Suihkulähde kimmelsi ja lämmin, kultainen valo levisi maan yllä. 💛 Kun sekä Naurettavat Kivet että Ystävyyden Suihkulähde olivat palautettu, Satumaa alkoi kimaltua kirkkaammin kuin koskaan. Taivas muuttui syvemmäksi vaaleanpunaiseksi, joet lauloivat äänekkäämmin ja taianomaiset olennot tanssivat ilon täyttämässä. Pip kääntyi Lilaan puoleen, silmät kiiltävät kiitollisuudesta.
"Olet tehnyt sen, Lila! Olet pelastanut Satumaan!"
Lila säteili ylpeydestä. "En olisi voinut tehdä sitä ilman sinua, Pip. " Palkkioksi hänen rohkeudestaan ja ystävällisyydestään satumaamat heimon taikaisia olentoja pitivät suuren juhlan. Taivaanrannassa oli ilotulitteita, jotka maalivat kuvioita taivaalle, kakkuja, jotka muuttuivat makuja jokaisella suupalalla, ja eläinparadeja, joissa oli pieniä juhlahattuja. 🥳
Kun oli aika Lilalle palata kotiin, Pip johdatti hänet takaisin kimaltelevalle ovella. "Näenkö sinua vielä joskus?" Lila kysyi, ääni surumielisenä.
"Tietenkin!" Pip sanoi virnistäen. "Satumaa tulee aina olemaan täällä, odottamassa seikkailijoita kuten sinä. " Kun Lila astui ovesta sisään, hän huomasi itsensä takaisin takapihallaan, aamun aurinko lämmitti hänen kasvojaan. Pieni ovi tammen juurella oli kadonnut, mutta Lila tiesi sydämessään, että Satumaa oli todellinen.
Siitä päivästä eteenpäin Lila kantoi seikkailunsa taikaa mukanaan. Hän jakoi naurua ja ystävällisyyttä, minne ikinä meni, tietäen, että jopa pienimmät teot voisivat saada maailman kimaltamaan vähän kirkkaammin. Ja joka yö, kun hän katseli tähtiä, hän kuiskasi "En malta odottaa seuraavaa seikkailuani. " 🌟
Loppu.