Astu Elsien Unohtumatonta Seikkailua Kuiskivassa Yössä

Yöön on aina ollut erityinen taika Elsielle. Yhdentoista vuoden ikäisenä hän oli jo pitkään päättänyt, että yö oli hänen lempiosansa päivästä. Se ei ollut vain pehmeä, hopeinen kuun valo, joka maalasi hänen pienen huoneensa eetteriseen valoon, tai tapa, jolla tähdet vilkuttivat hänelle hänen pienen ullakkoluukkunsa läpi. Ei, se oli kuiskaukset. Kuiskaus, joka kantautui viileässä tuulessa, joka liukui halkeamasta ikkunalasiin. Ne olivat heikkoja, melkein huomaamattomia, mutta Eliselle ne olivat yhtä selkeitä kuin hänen omat ajatuksensa. Hänen äitinsä oli kerran kutsunut hänen mielikuvitustaan "villiksi", mutta Elsie tiesi, että kuiskaukset olivat todellisia. Ne eivät pelottaneet häntä. Sen sijaan ne täyttivät hänet ihmeellä, tunteella, että maailma oli paljon suurempi ja taianomaisempi kuin hän pystyi näkemään pienestä kylästään, joka piilotteli kumpuilevien kukkuloiden välissä. Eräänä tällaisena yönä, kun hän makasi käpertyneenä sänkyynsä, kuiskaukset kasvoivat kovemmiksi. Ne eivät olleet tarkalleen ääniä, eivätkä sanat, mutta ne tuntuivat kuin tarinoita, jotka kantoivat tuuli. "Elsie, yö näytti kuiskivan, "haluaisitko nähdä ne kaukaiset maata, joista puhun? Elsie istui nopeasti ylös. Hänen sydämensä löi, ei pelosta, vaan innosta. "Kyllä," hän kuiskasi takaisin, ääni vaivoin kuuluva. Huone täyttyi lempeällä huminalla, ja ilma näytti kimmeltävän. Pehmeä tuuli heilutti verhojaan, ja yhtäkkiä hänen sänkynsä ei ollutkaan enää hänen pienessä ullakkohuoneessaan. Sen sijaan hän löysi itsensä makaamassa pehmeällä sammalmatolla korkeiden puiden katveessa. Tuliämpärit vilkkuivat kuin pienet tähdet, ja villikukkien tuoksu täytti ilman. "Missä minä olen?" Elsie kysyi, ääni väristen ihmettelystä. "Olet Kuiskausten metsässä," yön ääni vastasi, vaikka se vaikutti tulevan itse puista. "Tämä on matkasi alku. Elsie nousi ja pyyhki sammalet yöpukustaan. Metsä oli toisenlainen kuin mikään, mitä hän oli koskaan nähnyt. Puiden latvat olivat korkeampia kuin kirkontornit, ja niiden mutkikkaat juuret muodostivat holveja ja tunneleita, jotka näyttivät vievän muihin maailmoihin. Lähistöllä puron vesi lirinää, sen pinta kimmelsi väreissä, jotka vaihtelivat kuin elävä sateenkaari. Kun Elsie vaelteli, hän huomasi pienen olennon katsovan häntä saniaisten takaa. Se oli ei suurempi kuin orava, mutta sillä oli ketun vartalo ja siivet kuin perhosella. Sen silmät kimmelsivät älykkyyttä. "Hei," Elsie sanoi pehmeästi, kumartuen alas. "Kuka sinä olet? Olen Liri, Kuiskausten metsän opas. Ja sinä, pieni uneksija, olet kaukana kotoa. Elsien sydän täyttyi ilosta. "Näytätkö minulle ympärillesi? Liri heilutti siipiään ja nyökkäsi. "Seuraa minua. Kun he kävelivät, Liri selitti metsän salaisuudet. Puut, hän sanoi, olivat vanhimpia maailmassa, juurensa ulottuivat syvälle maahan juoden muinaisten tietojen kaivoista. Tuliämpärit kuljettivat viestejä puusta toiseen varmistaen, että mikään salaisuus ei koskaan kadonnut. Ja puro? Sitä kutsuttiin Unien joeksi, ja kuka tahansa, joka joi siitä, näkisi visioita muista maista. "Haluaisitko kokeilla?" Liri kysyi, hänen pieni kasvoonsa vilkkui tempperamentista. Elsie epäröi vain hetken ennen kuin polvistui puron ääreen. Hän kaatoi kourallisen kimaltavaa vettä ja maistoi. Maku oli makea, kuin hunaja ja auringonvalo. Heti kun vesi kosketti hänen kieltään, hänen ympäristönsä muuttui. Hän ei ollut enää metsässä. Sen sijaan hän seisoi valtavalla tasangolla loputtoman taivaan alla. Nurmi oli kultainen, heiluen lempeästi lämpimässä tuulessa. Kaukaisuudessa hän näki lauman olentoja, jotka muistuttivat hevosia, mutta joilla oli sarvet kuin gazelleilla ja hännät kuin leijonilla. Ne liikkuivat armolla, joka vei hänen hengityksensä. "Mikä tämä paikka on?" Elsie kysyi ääneen, vaikka oli yksin. "Tämä on Kulta savanni," yön ääni vastasi, pehmeä ja melodinen. "Täällä olennot elävät harmoniassa, jokaisella on roolinsa elämän tasapainossa. Kun hän käveli, hän kohtasi nuoren pojan hoitamassa outoja lintuja, joiden höyhenet kimaltivat kuin jalokivet. Poika katsoi ylös ja hymyili. "Hei," hän sanoi. "Oletko eksynyt? "En eksynyt," Elsie vastasi, "vain. tutkimusmatkalla. Poika nauroi. "Sitten sinun on tavattava Viisas. "Kuka on Viisas? "Hän on tietäjä Kulta savannilla. Seuraa minua. Poika johti hänet valtavan baobab puun luo, jonka juuret näyttivät kannattelevan maata itseään. Sen juurella istui valtava kilpikonna, jonka kuori oli kaiverrettu kuvioihin, jotka näyttivät tähtikuvioilta. Sen silmät olivat viisaat ja ystävälliset. "Tervetuloa, matkustaja," kilpikonna sanoi syvällä, murisevalla äänellä. "Mikä tuo sinut maahani? "Join Unien joesta," Elsie selitti. "Ja nyt olen täällä. Viisas nyökkäsi hitaasti. "Silloin olet tiedon etsijä. Kerro minulle, mitä haluat oppia? Elsie mietti hetken. "Kaiken," hän sanoi lopulta. "Haluan tietää tähdistä ja meristä, eläimistä ja kasveista. Haluan tietää ihmisistä, jotka elävät kaukaisissa maissa ja tarinoista, joita he kertovat. Viisas nauroi. "Noble wish, mutta se on elinikäinen tehtävä. Anna minun antaa sinulle jotain, jotta pääset alkuun. Hän nosti valtavan jalkansa ja naputti maata. Maa tärisi, ja pieni, hohtava pallo nousi maasta. Se leijui Elsien eteen, hänen silmiensä edessä. "Tämä on Uteliaisuuden siemen," Viisas selitti. "Istuta se minne tahansa menet, ja se kasvaa tiedon puuksi. Elsie otti siemenen varovasti. "Kiitos," hän sanoi, sydän täynnä kiitollisuutta. Kohtaus hänen ympärillään alkoi haalistua, ja hän löysi itsensä takaisin Kuiskausten metsässä Lirin kanssa. Pieni olento taputti pieniä käsiään. "Olet tehnyt hyvin, Elsie. Mutta vielä on nähtävää. Seuraava kohde oli lasista ja valosta rakennettu kaupunki, jossa rakennukset leijuivat ilmassa ja sillat muodostuivat vaihtuvista sateenkaareista. Siellä Elsie oppi innovaatiosta ja luovuudesta, tapasi keksijöitä, jotka rakensivat tuulella toimivia koneita, ja taiteilijoita, jotka maalasivat kuvia, jotka heräsivät eloon. Hän ihaili heidän nerouttaan, mieli pyöri ideoista. Toisessa maassa hän huomasi itsensä kelluvalla saarella, jonka ympärillä oli loputon meri. Siellä ihmiset olivat tarinankertojia, jotka punottivat kertomuksia, jotka opettivat rohkeuden, ystävällisyyden ja luonnon maailman suojelemisen tärkeyden. Elsie kuunteli lumoutuneena ja jakoi joitakin omia tarinoitaan vastineeksi. Kaupungissa, jossa hän käytti uteliaisuuden siemeniä, kasvoi heti puu, jonka lehdet kimaltivat tiedosta. Puista tuli majakoita, jotka yhdistivät maat ja heidän kansansa, levittäen ymmärrystä ja yhtenäisyyttä. Lopulta kuiskaukset johtivat hänet takaisin Kuiskausten metsään. Tähdet haalenivat, ja aamun ensimmäinen valo maalasi taivaan vaaleanpunaisiksi ja kultaisiksi. "On aika mennä kotiin," yön ääni sanoi lempeästi. "Onko minun pakko?" Elsie kysyi, sydän särkyneenä lähtiessä. "Kannat mukanasi kaikista oppimistasi siemeniä," ääni vakuutti hänelle. "Ja voit palata milloin tahansa uneksit. Tällä tavalla Elsie havaitsi itsensä takaisin ullakkohuoneessaan, aamun aurinko virtaamassa ikkunasta. Hän katsoi ympärilleen, odottaen osittain, että kaikki oli ollut vain hänen mielikuvituksensa tuote. Mutta sitten hän näki sen, pienen taimen kasvavan pienessä ruukussa yöpöydän vieressä. Sen lehdet kimalsivat kuin Kuiskausten metsän puut. Elsie hymyili. Hän tiesi, että hänen seikkailunsa oli vasta alkamassa. Ja kun hän kantoi kaukaisten maiden opetuksia päivittäiseen elämäänsä, hän tajusi, että maailma oli tosiaan niin taianomainen ja valtava kuin hän oli aina uskonut. Siitä päivästä alkaen Elsie jakoi tarinoitaan kaikille, jotka kuuntelisivat, istuttaen uteliaisuuden siemeniä heidän sydämiinsä. Ja kun ne siemenet kasvoivat, niin kasvoi myös ihme ja ymmärrys maailmassa. Loppu.