Olipa kerran värikkäässä kylässä nimeltä Sateenkaaren laakso, kuusi vuotias tyttö nimeltä Lily. Hänellä oli kirkkaat siniset silmät ja hiukset, jotka olivat kultaiset kuin auringonpaiste. Lily rakasti tutkia kukkakenttiä, jotka ympäröivät hänen kotiaan. Mutta mikä hänelle oli kaikkein tärkeintä, olivat hänen isoäitinsä kertomat tarinat taikuudesta. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa Lily istui takan ääressä ja kuunteli tarkkaavaisena, kun isoäiti puhui velhoista, keijukaisista ja lumotuista metsistä. Eräänä iltana, kun aurinko laski ja maalasi taivaan pinkeillä ja oransseilla sävyillä, Lily kysyi isoäidiltään "Luuleeko sinä, että taikuus on todellista?" Isoäiti hymyili lämpimästi ja sanoi "Rakas, jos uskot taikaan, se on sinulle totta." Nuo sanat jäivät Lilyyn, täyttäen hänen sydämensä uteliaisuudella ja riemulla.
Seuraavana päivänä Lily päätti lähteä syvemmälle metsään kuin koskaan ennen. Hän pakkasi pienen laukun suosikkieväidensä, omenan viipaleiden, keksejä ja pienen pullon limonadia. Kun hän hyppeli polkua pitkin, hän huomasi lehtien kuiskaavan toisilleen lempeässä tuulessa, ja auringonsäteet tanssivat leikkisästi maassa. Lily tunsi vatsassaan kutkutusta. "Ehkä tänään on se päivä, jolloin löydän taikuutta!" hän ajatteli.
Käveltyään hetken, Lily kompastui avaralle paikalle, jota hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. Aukeaman keskellä oli valtava vanha tammi, jonka oksat ulottuivat taivaalle. Mutta mikä kiinnitti hänen huomionsa, ei ollut vain puu itse, vaan pieni ovi, joka oli kaiverrettu sen runkoon. Ovi oli maalattu kirkkailla väreillä, ja sen reunoja koristi pieniä kimaltelevia jalokiviä. Lilyn sydän alkoi pamppailla, kun hän käveli lähemmäksi. Hän työnsi ovea varovasti, ja hämmästyksekseen se narisi auki.
Oven sisällä puu oli ontto ja hehkui lämpimällä, kutsuvalla valolla. Hämmästyneenä hän näki useita pieniä olentoja työskentelemässä sisällä. Ne olivat pieniä, eivät korkeampia kuin hänen kätensä, ja niiden siivet kimmelsivät kuin sateenkaaret. Ne katsoivat ylös ja hymyilivät hänelle. "Tervetuloa, Lily!" ne lausuivat yksinään. "Olemme odottaneet sinua!"
Lilyn silmät laajenivat hämmästyksestä. "Kuka te olette?" hän kysyi, äänessään ihmetystä. "Me olemme Taikakeijut," vastasi yksi keijuista, kun se vihelsi siipiään. "Me pidämme Sateenkaaren laakson taikuuden elävänä!" Lily ei voinut uskoa korviaan. Taikakeijut! Tämä oli parempaa kuin mikään tarina, jonka isoäiti oli hänelle kertonut.
Taikakeijut selittivät, että laakson taikuus hiipui, koska kyläläiset olivat lopettaneet uskomisen siihen. He tarvitsivat Lilyn apua palauttaakseen taikuuden. "Mutta miten voin auttaa?" hän kysyi, äänessään päättäväisyyttä. Yksi keijuista ojensi hänelle kimaltavan kultaisen avaimen. "Tämä avain avaa Usko aarteen, joka on piilotettuna syvälle Lumottuun metsään. Jos löydät sen ja tuot sen takaisin, taikuus palautuu!"
Avaimen kädessään Lily tunsi rohkeuden virtaavan hänessä. "Teen sen!" hän huudahti. Keijut riemuitsivat, ja ne lensivät hänen ympärillään ilosta, jättäen ilmaan kimaltavia pölyjälkiä. "Muista, sinun täytyy uskoa taikaan, ja se ohjaa sinua," yksi pieni keiju sanoi, kun se osoitti polkua, joka johti syvemmälle metsään.
Lily lähti seikkailulleen, kultainen avain tiukasti hänen kädessään. Mitä syvemmälle hän käveli metsään, sitä taianomaisemmaksi se muuttui. Puut kimmelsivät hopeisilla lehdillä, ja kukat kimmelsivät jalokivillä. Hän kuunteli riemukkaita naurun ja musiikin ääniä, jotka ohjasivat häntä lähemmäksi Usko aarteen paikkaa. Matkalla hän tapasi viisaan vanhan pöllön, joka istui oksalla. "Hoo hoo! Mikä tuo sinut minun metsäni osaan?" se kysyi.
"Etsin Usko aarretta palauttaakseni taikuuden Sateenkaaren laaksoon!" Lily vastasi itsevarmasti. Pöllö nyökkäsi hyväksyvästi. "Ah, arvokas tehtävä! Muista, rakas, aarre ei ole vain kultaa ja jalokiviä, vaan niiden sydämissä, jotka uskovat." Näillä sanoilla hän osoitti häntä kohti ikivanhaa polkua, joka veisi hänet lähemmäksi määränpäätään.
Pitkän matkan jälkeen, joka oli täynnä ihmeitä ja pieniä haasteita, Lily pääsi lopulta upealle aukealle. Keskellä hän näki säihkeästä kristallista valmistetun arkun. Se oli kaunis, säihkien valoa joka suuntaan. Hän lähestyi arkkua, sydän pamppaillen odotuksesta, ja työnsi kultaisen avaimen lukkoon. Pehmeällä naksahduksella arkku avautui, paljastaen häikäisevän valon, joka täytti aukean.
Kun valo ympäröi häntä, hän kuuli Taikakeijujen kuiskaukset sydämessään. "Todellinen aarre on usko, joka kantaa sinussa. Jaa se muiden kanssa." Tajuten heidän sanojensa totuuden, Lily sulki silmänsä ja ajatteli kaikkia kylän ihmisiä ystäviään, perhettään, kaikkia, joita hän rakasti. Kun hän avasi silmänsä, hän piti kädessään pientä, hehkuvaa kiveä, joka pulssi lämpimästi hänen kädessään.
Tämä oli Usko aarre! Lily kiirehti takaisin aukealle, henki kohoten ja sydän täynnä toivoa. Saapuessaan Taikakeijut kokoontuivat hänen ympärilleen, silmät laajentuneina innosta. "Teit sen, Lily!" ne huusivat. Hän näytti heille hehkuvaa kiveä, ja kun hän piti sitä korkealla, taikuuden aalto huuhtoutui laakson yli. Värit palasivat kukkiin, ilo täytti ilman, ja kyläläiset tunsivat taikuuden heräävän sydämissään jälleen.
Siitä päivästä lähtien Lilyistä tuli kylän taikuuden lähettiläs. Hän jakoi seikkailutarinaansa innostaen kaikkia uskomaan taikuuteen ja ihmeellisiin asioihin, joita se voi tuoda. Taikakeijut pysyivät lähellä, auttaen häntä levittämään iloa ja ihmeitä ympäri Sateenkaaren laaksoa. Kylästä tuli paikka, jossa unelmat kukoistivat ja onni hallitsi, kaikki siksi, että pieni tyttö nimeltä Lily uskoi taikuuteen.
Ja niin, Sateenkaaren laakso kukoisti elämää ja väriä, muistuttaen kaikkia siitä, että missä on uskoa, taikuus seuraa aina perässä. Lily oppi, että uskominen taikuuteen on uskomista itseensä ja siihen iloon, joka on sisällä. Ja hän eli onnellisena loppuun asti, ympärillään ystävyyden, ihmeen ja rakkauden taikuus.
