Olipa kerran kaukaisessa maassa, joka sijaitsi korkeiden vuorten ja kimaltelevien järvien välissä, taianomainen kuningaskunta nimeltä Unikoti. Unikoti ei ollut tavallinen kuningaskunta. Se oli paikka, jossa yöllä tähdet kuiskivat tarinoita, joet lauloivat kehtolauluja, ja jokaisessa puussa oli ripaus taikaa juurissaan. Mutta kaikkein upeinta Unikodissa oli se, että sitä hallitsivat unet.
Tässä kuningaskunnassa oli erityinen paikka nimeltä Unipalatsi, jossa Unien kuningatar asui. Unien kuningattarella oli taianomainen sijoitus, joka sai hänet luomaan unia jokaiselle maassa. Hän saattoi tehdä unia pilvillä lentämisestä, perhosten kanssa tanssimisesta tai salaisissa metsissä seikkailusta, jotka olivat täynnä aarteita. Mutta Unikodissa oli yksi sääntö pahat unet eivät olleet sallittuja. Kuningatar varmisti, että jokainen uni oli täynnä onnellisuutta, seikkailua ja ihmettä.
Unikodin laidalla sijaitsevassa pienessä kylässä eli pieni tyttö nimeltä Lila. Lilalla oli kuusi vuotta, kiharat mustat hiukset ja kimaltelevat ruskeat silmät, jotka näyttivät aina loistavan, aina kun hän hymyili. Hänet tunnettiin kylässä ystävällisyydestään, ja hän auttoi aina muita ja jakoi lelujaan ystäviensä kanssa. Lila rakasti nukkumaanmenoaikaa, koska silloin hän sai uneksia. Hän rakasti uneksia lentämisestä vuorten ylle, merenneitojen kanssa uimista ja taianomaisten olentojen kanssa leikkimistä.
Mutta eräänä yönä tapahtui jotain outoa. Lilalla oli painajainen.
Unessaan taivas tummui, ja tähdet katosivat. Unikodin kauniit kukat lakastuivat, ja joet lopettivat laulamisen. Ystävällisten eläinten sijasta metsissä oli varjoisia hahmoja, jotka kuiskasivat pelottavia asioita. Lila heräsi säikähtäneenä, sydän pamppaillen. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt pahaa unta, eikä hän ymmärtänyt, miksi se oli tapahtunut.
Seuraavana aamuna Lila päätti mennä Unipalatsiin puhumaan Unien kuningattaren kanssa. "Ehkä hän voi auttaa minua ymmärtämään, miksi näin pahan unen," Lila ajatteli.
Päätettyään Lila pakasi pieneen reppuun välipaloja ja vettä, suukotti vanhempiaan hyvästiksi ja lähti matkalleen Unipalatsiin. Polku palatsille oli pitkä, mutta Lila ei ollut peloissaan. Hänet oli kasvatettu Unikodin taianomaisessa maailmassa, jossa kaikki oli mahdollista, jos vain uskoi siihen.
Kun Lila käveli lumoavan metsän läpi, hän kuuli lehtien rustaavan päänsä ylle. Hän katsoi ylös ja näki pienen, hohtavan linnun lentävän häntä kohti. Linnulla oli höyhenet, jotka kimmelsivät kuin kuu, ja sen pienet silmät säihkysivät kuin tähdet.
"Hei, pikkuinen," lintu sipersi. "Olen Astra, Tähtilintu. Minne olet menossa?"
"Olen menossa Unipalatsiin," Lila sanoi. "Minulla oli paha uni viime yönä, ja haluan kysyä kuningattarelta, miksi."
Astra kallisti päätään. "Paha uni, sanot? Se on epätavallista Unikodissa. Ehkä voin auttaa sinua matkallasi. Tie palatsille voi olla hankala."
Lila hymyili kiitollisena. "Kiitos, Astra. Voisin käyttää ystävää."
Yhdessä Lila ja Astra jatkoivat matkaa metsän läpi. Heidän ympärillään puut hohtivat pehmeää valoa, ja ilma tuoksui makealta, kuin hunajamarjolta. Lila tunsi metsän kauneuden rauhoittavan mieltään, mutta ei voinut pudottaa sydämessään olevaa huolta. Miksi hän oli nähnyt pahan unen? Oliko Unikodin taikuudessa jotain vikaa?
Matkansa varrella he kohtasivat pienen puron, joka kimmelsi auringonvalossa. Puroa pitkin istui jänis, jonka turkki oli valkoinen kuin lumi. Jänis katsoi Lilia ja Astraa suurilla, uteliailla silmillään.
"Hei, siellä," jänis sanoi. "Mikä tuo teidät Lumoavaan Metsään?"
Lila polvistui jäniksen viereen ja selitti tilanteensa. "Olen matkalla Unipalatsiin, koska minulla oli paha uni viime yönä, ja haluan tietää miksi."
Jäniksen korvat värähtivät huolesta. "Paha uni? Se on erittäin epätavallista. Olen elänyt Unikodissa koko elämäni, enkä ole koskaan nähnyt sellaista."
Lila nyökkäsi. "Tiedän. Siksi olen huolissani. En ole koskaan nähnyt pahaa unta ennen."
Jänis nousi takajaloilleen ja hymyili. "No, olet onnekas! Tiedän oikopolun Unipalatsiin. Jos seuraat minua, näytän sinulle tien."
Lila ja Astra seurasivat jänistä mutkittelevalla polulla, joka kääntyi metsien läpi. Puut kasvoivat korkeammiksi ja ilma viileni heidän lähestyessään palatsia. Pienen ajan kuluttua he saapuivat suuren clearedin reunalle. Clearingin keskellä seisoi Unipalatsi, sen korkeat tornit hohtivat kuin kultaa auringonvalossa. Palatsi oli ympäröity kukkivilla kukilla ja kimmeltävillä suihkulähteillä, ja lempeä musiikin ääni täytti ilman.
Lilan sydän täyttyi jännityksestä. Hän oli aina uneksinut näkevänsä Unipalatsin läheltä, ja nyt hän oli vihdoin täällä!
Kun he lähestyivät suurta sisäänkäyntiä, palatsin ovet avautuivat, ja ulos astui itse Unien kuningatar. Hän oli pitkä ja armonen, hänen pitkät hopeahiuksensa valuivat kuin joki, ja hänellä oli päässään kruunu, joka kimmelsi tähdillä.
"Tervetuloa, Lila," kuningatar sanoi ystävällisesti. "Olen odottanut sinua."
Lilan silmät laajenivat yllätyksestä. "Tiedätkö, miksi olen täällä?"
Kuningatar nyökkäsi. "Kyllä, rakas. Tiedän pahasta unestasi. Olen tuntenut jotain epätavallista Unikodin taikuudessa, ja uskon, että unesi liittyy siihen."
Lila tunsi huolestuttavan tunteen rinnassaan. "Mitä on tapahtumassa, Teidän Majesteettinne?"
Kuningatar viittasi Lilalle, Astralle ja jänikselle seuraamaan häntä palatsiin. He kävelivät suurissa saleissa, joissa seinät olivat täynnä hohtavia seinävaatteita, jotka kuvasivat kauniita unia, joita oli luotu vuosien varrella.
Viimein he saapuivat Unikammioon, jossa suuri hohtava kristalli leijui huoneen keskellä. Kristalli oli kaikkien Unikodin unien lähde. Se sykkäsi pehmeää valoa, lähettäen unia maailmaan.
"Unikristalli," kuningatar selitti. "Se mahdollistaa minun luoda unia kaikille kuningaskunnassa. Mutta viime aikoina jotain on häirinnyt sen taikuutta."
Lila katsoi tarkasti kristallia ja huomasi jotain outoa. Pieni, tumma pilkku kasvoi kristallin keskellä. Se oli heikko, mutta se oli siellä.
"Mikä tuo on?" Lila kysyi, osoittaen tummaa pistettä.
Kuningattaren ilme muuttui vakavaksi. "Se on Pelon Varjo. Se on tumma voima, joka joskus hiipii uniin ja muuttaa ne painajaisiksi. Olen yrittänyt pitää sen poissa, mutta se näyttää kasvavan voimakkaammaksi."
Lila mietti hetken ja kysyi sitten "Kuinka voimme pysäyttää sen?"
Kuningatar hymyili lempeästi. "Pysäyttääksemme Pelon Varjon, meidän täytyy palauttaa toivon valo kristallille. Ja siihen tarvitaan joku, joka uskoo unien voimaan."
Lilan sydän täyttyi päättäväisyydestä. "Uskoisin uniin! Mitä voin tehdä auttaakseni?"
Kuningatar polvistui ja pani kätensä Lilian olkapäälle. "Sinun täytyy lähteä matkalle Unimaailmaan. Sieltä löydät Toivon Valon. Se on pieni, hohtava kukka, joka kukkii vain Unimaailman pimeimmässä osassa. Jos tuot sen takaisin, kristalli palautuu, ja pahat unet katoavat."
Lila nyökkäsi. "Teen sen! Löydän Toivon Valon."
Kuningatar heilutti kättään, ja oviaukko ilmestyi huoneen kaukaisessa päässä. "Tämä ovi vie sinut Unimaailmaan. Mutta ole varovainen, Pelon Varjo saattaa yrittää estää sinut."
Rohkealla sydämellä Lila astui oven läpi, Astra ja jänis perässään. Toisella puolella he löysivät itsensä omituisesta ja ihmeellisestä paikasta. Taivas oli pyörteinen värisevä sekoitus, ja maa oli pehmeä ja vaahtomainen, kuin valtava tyyny. Tähdet välkkyivät kaukana, ja kelluvat saaret leijailivat hitaasti heidän yllään.
"Tämä on varmaankin Unimaailma," Lila sanoi ihastuneena.
He aloittivat matkansa Unimaailmassa etsiessään Toivon Valoa. Matkalla he kohtasivat monia taianomaisia olentoja, puhuvia pilviä, ystävällisiä lohikäärmeitä ja jopa tanssivia tulikärpäsiä. Mutta kun he seikkailivat syvemmälle, taivas tummui, ja Lila tunsi Pelon Varjon hiipivän lähemmäksi.
"Olemme melkein perillä," Astra sanoi. "Voin aistia Toivon Valon olevan lähellä."
Lopulta he saapuivat Unimaailman pimeimmälle alueelle. Pimeydessä seisoi yksinäinen hohtava kukka, joka loisti pehmeää, kultaa hohtavaa valoa. Lila lähestyi sitä varovasti ja repäisi kukan maasta.
"Teimme sen!" Lila riemuitsi.
Mutta juuri kun hän kääntyi lähteäkseen, Pelon Varjo ilmeni heidän eteensä. Se oli pyörteinen pimeys, jossa kimaltelevat punaiset silmät tarkkailivat heidän jokaista liikettään.
"Anna minulle kukka," Varjo kuiskasi. "Et voi voittaa minua."
Lila piti puolensa. "Ei! En anna sinun viedä Unikodin unia!"
Kooten kaiken rohkeutensa, Lila piti Toivon Valoa korkealla päänsä yläpuolella. Kukka loisti kirkkaammin ja kirkkaammin, kunnes sen kultainen valo täytti koko Unimaailman. Pelon Varjo huusi ja katosi ilmaan, voitetuna toivon voimasta.
Kukan käsissään Lila, Astra ja jänis palasivat Unipalatsiin. Unien kuningatar hymyili ylpeänä Lilalle, kun Lila laittoi Toivon Valon kristalliin. Tumma pilkku katosi, ja kristalli alkoi loistaa kirkkaammin kuin koskaan ennen.
Lila säteili ylpeydestä. "En olisi voinut tehdä sitä ilman ystäviäni."
Kuningatar antoi Lilalle lämpimän halauksen. "Olet todellinen sankari, Lila. Älä koskaan unohda unien voimaa."
Kun Lila palasi kotiin sinä iltana, hän tunsi itsensä vahvemmaksi ja rohkeammaksi kuin koskaan ennen. Hän kiipesi sänkyyn, tietäen, että mikään paha uni ei voisi enää pelotella häntä. Ja kun hän vaipui uneen, hän uneksi taianomaisista seikkailuista, ystävällisistä olennoista ja kauniista Unikodin kuningaskunnasta.
Loppu.
