Olipa kerran rauhallisessa kylässä, joka oli ympäröity kumpuilevilla vihreillä kukkuloilla ja kirkkaan sinisellä taivaalla, pieni tyttö nimeltä Ella. Ella oli kuusi vuotta vanha, ja hänen kultaiset hiuksensa näyttivät hohtavan auringonvalossa, ja kirkkaat, uteliaat silmänsä kimmelsivät kuin tähdet. Häntä tunnettiin koko kylässä lempeästä sydämestään ja seikkailunhalustaan. Ella rakasti kuunnella tarinoita taikuudesta ja keijuista, ja hän unelmoi usein omasta taianomaisesta seikkailustaan.
Ellan lempitarina kertoi Toiveenä tähdestä, taianomaisesta tähdestä, joka myytti mukaan myönsi yhden toiveen kenelle tahansa, joka sen löysi. Isoäiti oli usein sanonut hänelle "Toiveenä tähti paljastaa itsensä vain puhtaat sydämet omaaville ja tarpeeksi rohkeille, jotka seuraavat sen valoa." Ella tuijotti usein yötaivasta miettiessään, oliko Toiveenä tähti todellinen ja valitsisiko se koskaan hänet.
Eräänä rauhallisena iltana, kun aurinko laski horisontin taakse ja tähdet alkoivat tuikkia, Ella istui makuuhuoneensa ikkunalla. Hän puristi suosikkilelunsa, yksisarvinen Sparklen, ja katseli taivaalle. Yhtäkkiä hän näki tähden, jota hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. Se oli suurempi, kirkkaampi ja sillä oli pehmeä kultainen hohto, joka näytti pulssivan hellästi. Kun Ella tuijotti ihmeissään, tähti alkoi liikkua. Se viiletti taivaan poikki jättäen jälkeensä kultaisen valojuovan.
Ellan sydän sykki innosta. "Voiko tuo olla Toiveenä tähti?" hän kuiskasi itselleen.
Juuri kun hän oli menossa juoksemaan kertomaan vanhemmilleen, hän kuuli pehmeän, melodisen äänen. "Ella," ääni kutsui. "Ella, seuraa valoa."
Ella katsoi ympärilleen huoneessaan, mutta ketään ei ollut siellä. Ääni tuntui tulevan tähdestä itsestään. Hän kääntyi takaisin ikkunaan ja näki kultaisen jäljen johtavan kylän reunan metsään. Syvään hengittäen Ella tarttui Sparkleen, puki kengät jalkaansa ja hiipi hiljaa ulos talostaan.
Yö oli rauhallinen, ja ilma oli raikas ja viileä. Kultainen jälki kimmelsi kuunvalossa, ohjaten Ellan metsään. Kun hän astui metsiin, hän tunsi sekoituksen jännitystä ja hermostuneisuutta. Puut olivat korkeita ja heittivät pitkiä varjoja, mutta kultainen valo teki polun selkeäksi ja tervetulleeksi.
"Hei?" Ella kutsui pehmeästi. "Onko täällä ketään?"
Yllätyksekseen pieni, hohtava hahmo leijui alas puista. Se oli keiju, ei suurempi kuin lintu, jonka herkät siivet kimmelsivät kuin timantit ja jonka pukunaan oli kukkien terälehdistä tehty. Keijulla oli lempeä kasvo ja silmät, jotka säihkysivät lämpöä.
"Tervetuloa, Ella," keiju sanoi äänenä, joka oli kuin kellojen kilinää. "Olen Lyra, Toiveenä tähden vartija."
Ellan silmät laajenivat hämmästyksestä. "Toiveenä tähti onko se todellinen?"
Lyra nyökkäsi. "Kyllä, se on. Toiveenä tähti on valinnut sinut, Ella. Mutta sen taika on hiipumassa. Joku on varastanut sen Sydämen, sen voiman lähteen. Ilman sitä tähti ei voi myöntää toiveita, ja sen valo katoaa ikuisesti."
Ella tunsi surun piston. "Se on kamalaa! Voimmeko saada Sydämen takaisin?"
Lyra hymyili lempeästi. "Siksi tähti valitsi sinut. Hyvyys ja rohkeutesi tekevät sinusta täydellisen henkilön auttamaan. Sydän on piilotettuna Kristalliluolassa, kaukana näiden metsien takana. Matka on haastava, mutta minä ohjaan sinua."
"Teen sen," Ella sanoi, ääni vakaana päättäväisyydestä. "Pelastetaan Toiveenä tähti."
Lyra'n siivet kimmelsivät, kun hän lensi edelle opastamaan tietä. Kultainen jälki jatkui syvemmälle metsään, ja Ella seurasi tiiviisti perässä. Matkalla he kohtasivat ensimmäisen haasteen kuplivan puron, joka oli liian leveä hypättäväksi.
"Miten me ylitetään?" Ella kysyi.
Lyra osoitti puroa lähistöllä olevia kiviä istuvia sammakkoja. "Kysy heiltä apua," hän sanoi. "Taika usein vastaa hyvyydelle."
Ella kumartui ja puhui lempeästi sammakkojen kanssa. "Hei, voisitteko auttaa meitä ylittämään puron? Olemme tärkeitä matkalla pelastamaan Toiveenä tähden."
Suurin sammakko, jonka vihreä turkki kimalteli, tutki Ellaa hetken ennen kuin nyökkäsi. "Kiipeä selkäämme. Me kannamme sinut yli."
Ella ja Lyra kiittivät sammakoita, ja heidän avullaan he pääsivät turvallisesti toiselle puolelle. "Hyvyys avaa monia ovia," Lyra sanoi hymyillen, kun he jatkoivat matkaansa.
Metsä tummeni matkan edetessä, ja pian he saapuivat tiheään pensaikkoon, joka esti heidän kulkunsa. "Mitä me nyt teemme?" Ella ihmetteli.
Lyra osoitti pientä lintua, joka oli asettunut lähistöllä olevaan puuhun. "Ehkä meidän höyhenystävämme voi auttaa."
Ella käveli lintua kohti ja sanoi "Anteeksi, yritämme pelastaa Toiveenä tähden, mutta nämä piikit ovat tiellämme. Voitko auttaa meitä?"
Lintu visersi iloisesti ja lensi pensaille. Terävällä nokallaan se alkoi nakerrella piikkejä, luoden kapean polun Ellalle ja Lyra'lle kulkea läpi. "Kiitos paljon!" Ella sanoi, sydän täynnä kiitollisuutta.
"Muista," Lyra sanoi heidän kävellessään, "jokainen hyvänteko vie meitä lähemmäksi tavoitettamme."
Viimein, tuntui kuin olisivat kävelleet tunteja, he saapuivat Kristalliluolan sisäänkäynnille. Luolan suuaukko kimalteli sinisistä ja valkoisista kristalleista, ja pehmeä humina tuntui täyttävän ilman. Mutta luolan edessä seisoi varjohahmo, jolla oli hohtavat punaiset silmät. Se oli Varjovartija, olento, joka vartioi Toiveenä tähden Sydäntä.
"Kuka uskaltaa astua luolaani?" Varjovartija murahti.
Ella veti syvän hengityksen ja astui eteenpäin. "Olen Ella, ja olen tullut hakemaan takaisin Toiveenä tähden Sydämen. Se ei kuulu sinulle."
Varjovartija kohosi hänen ylleen, sen läsnäolo oli pelottava. "Miksi minun pitäisi antaa se sinulle? Sydämen voima on nyt minun."
"Mutta Sydän ei ollut koskaan tarkoitettu yhden ihmisen pidettäväksi," Ella sanoi päättäväisesti. "Toiveenä tähden taikaa on tarkoitus jakaa kaikkien kanssa. Se tuo toivoa ja iloa maailmaan. Ole hyvä, anna sen loistaa jälleen."
Varjovartija epäröi. Hetken, sen hohtavat punaiset silmät pehmenivät. "Uskotko todella, että Sydämen pitäisi olla jaettuna?"
"Kyllä," Ella sanoi, ääni täynnä vakaumusta. "Hyvyys ja jakaminen tekevät maailmasta kirkkaamman."
Varjovartija siirtyi hitaasti sivuun, paljastaen hohtavan kuulan, joka lepäsi jalustalla luolan sisällä. Ella nosti varovaisesti Sydämen, sen lämmin valo täytti hänet rauhan ja onnellisuuden tunteella.
Ella ja Lyra kiirehtivät takaisin metsään, seuraamalla kultajälkeä, kunnes he pääsivät aukealle. Toiveenä tähti leijui taivaalla, sen valo himmeä mutta silti hohtava. Ella nosti Sydämen, ja kun hän niin teki, se leijaili taivaalle ja sulautui tähtiin. Hetkessä Toiveenä tähden valo kirkastui, valaisten koko metsän kultaisella hohteella. Yllä olevat tähdet tuikkivat iloisesti, ja ilma täyttyi taianomaisella melodiolla.
Ella hymyili, sydän täynnä iloa. "En olisi voinut tehdä sitä ilman apuasi, Lyra."
Toiveenä tähti tuikkasi kirkkaasti, ja pehmeä ääni kaikui aukealla. "Kiitos, Ella. Olet muistuttanut meitä kaikista hyvyydestä ja rohkeudesta. Itsekkyytesi vuoksi myönnän sinulle yhden toiveen."
Ella mietti hetken ja sanoi "Toivon, että kaikilla ihmisillä maailmassa olisi aina toivoa ja onnellisuutta."
Toiveenä tähti hohti vielä kirkkaammin, ja Ella tunsi sydämessään lämpimän hohdon. Lyra kosketti hänen kättään hellästi. "On aika sinun palata kotiin, Ella. Mutta muista, Toiveenä tähden taika on aina kanssasi."
Silmänräpäyksessä Ella oli takaisin makuuhuoneessaan, hänen yksisarvinen Sparkle edelleen hänen käsivarsissaan. Hän katsoi ikkunasta ja näki Toiveena tähden loistavan kirkkaasti taivaalla. Ella hymyili, tietäen, että hän oli ollut osa jotain todella taianomaista.
Siitä päivästä eteenpäin Ella jatkoi hyvyyden ja toivon levittämistä missä ikinä kävikään, tietäen, että jopa pienimmätkin hyvyysaktiot voivat tehdä maailmasta kirkkaamman paikan.
Loppu.
