Löydä Eleanorin Sankaritakuu Bloomhavenin Piilotetussa Puutarhassa

Eleanorin talon takana ollut puutarha oli aina ollut hänelle kiehtova. Se ei ollut vain mikään puutarha se ulottui hehtaarin verran, korkeita auringonkukkia, kiemurtelevia honeysuckleja ja villikukkien sekasotkua, jotka valuivat maahan kuin maalarin paletti. Eleanor, utelias ja mielikuvituksellinen kaksitoistavuotias, rakasti viettää iltapäiviään tutkien sen kolkkia ja koloja. Hänen vanhempansa vitsailivat usein, että hän oli puoliksi tyttö, puoliksi mehiläinen, aina surisemassa kukkien ympärillä. 🌸Mutta Eleanor ei tiennyt, kuinka maaginen puutarha todella oli. Kaikki alkoi eräänä kesäiltapäivänä. Ilma oli lämmin, taivas täydellinen sininen avaruus ja laventelin tuoksu leijui raukeasti tuulessa. Eleanor oli pakannut pienen piknikin keksejä, juustoa ja limonadia ja asettunut päivänkakkarakenttään. Hän nojasi taaksepäin nurmelle, tuijottaen pilviin, kun pehmeä ääni keskeytti hänen huomionsa. "Anteeksi, neiti!" se sanoi, korkea ja kiireinen. Eleanor istui ylös, säikähtäen. Hän katsoi ympärilleen, mutta ei nähnyt ketään. "Hei?" hän kutsui epävarmasti. "Täällä alhaalla!" kuului vastaus. Hän vilkaisi alas ja haukkoi henkeään. Päivänkakkaran terälehdellä seisoi pieni olento, joka oli yhtä korkea kuin hänen pikkusormensa. Sillä oli ihmisen vartalo, mutta se oli pukeutunut kimaltavaan asuun, joka näytti olevan tehty ruusunterälehdistä. Sen siivet, herkät ja läpikuultavat, lepattivat hermostuneesti. "Tarvitsen apuasi," pieni olento sanoi, vääntelemällä käsiään. Eleanor blinkkasi, epävarmana siitä, oliko hän nukkunut ja nyt uneksimassa. "Kuka. kuka sinä olet?" hän änkytti. "Nimeni on Poppy," olento sanoi. "Olen Blossomkin, ja tulen Bloomhavenista, puutarhan salatusta kuningaskunnasta. "Eleanor kallisti päätään. "Bloomhaven?""Kyllä," Poppy vastasi, vilkaisten ympärilleen kuin pelkäisi tulevansa kuulluksi. "Se on salainen maailma, jossa asuvat kukat, hyönteiset ja Blossomkin kaltaiseni. Mutta jotain kauheaa on tapahtumassa, ja meidän aikamme on loppumassa. " Uteliaisuus painoi Eleanorin epäuskoa enemmän. "Mikä on ongelma?""Shadowvine," Poppy kuiskasi, ääni väristen. "Se on tumma, invasiivinen kasvi, joka leviää puutarhassa. Se tukehduttaa elämän kukista ja muuttaa hyönteiset palvelijoikseen. Jos se saavuttaa Bloomhavenin sydämen, koko maailmamme kuihtuu pois. "Eleanor rypisti kulmiaan. Hän oli huomannut joitakin outoja mustia viinejä hiipivän puutarhan reunoilla äskettäin. Hän ei ollut ajatellut niitä paljoakaan silloin, mutta nyt ne vaikuttivat pelottavilta. "Miksi tarvitset apuani?" Eleanor kysyi. "Ettekö voi pysäyttää sitä?"Poppy huokaisi. "Olemme yrittäneet, mutta Shadowvine on liian vahva. Vain joku ulkomaailmasta voi tuhota sen ytimen. Ole hyvä, autatko meitä?" Eleanor epäröi vain hetken ennen kuin nyökkäsi. "Tietysti. Mitä minun pitää tehdä?"Poppyn kasvot kirkastuivat helpotuksesta. "Kiitos! Seuraa minua. "Pienen käden heilautuksella Poppy hyppäsi päivänkakkaralta ja leijaili kohti oranssipäivänkakkaroita. Eleanor ryömi hänen peräänsä nelinkontin, tuntien itsensä hieman noloksi. Mutta kun hän pääsi oranssipäivänkakkaroille, tapahtui jotain uskomatonta. Maa hänen allaan kimalsi, ja kultainen valo ympäröi hänet. Hän tunsi itsensä kutistuvan pienemmäksi ja pienemmäksi, kunnes hän oli yhtä korkea kuin ruoho. "Tervetuloa Bloomhaveniin," Poppy sanoi dramaattisesti viitaten. Eleanor haukkoi henkeään. Puutarha, joka oli aina vaikuttanut isolta, ulottui nyt loputtomasti ympärillään. Kukat kohosivat kuin pilvenpiirtäjät, ja niiden terälehdet muodostivat värikkäitä katoksia. Hyönteiset vilisivät ympäriinsä, kuljettaen pieniä paketteja tai keskustellen ryhmissä. Mehiläiset humisivat lentäessään kukasta kukkaan, ja leppäkertut kiillottivat kuoriaan, kunnes ne kiilsivät. Se oli vilkas, eloisa maailma, piilotettuna näkyvästi. "Tämä on hämmästyttävää!" Eleanor huudahti. Poppy hymyili, mutta tuli nopeasti vakavaksi. "Tule, meidän pitää kiirehtiä. Shadowvine leviää. "He kulkivat puutarhan läpi, ohittaen vilkkaita kukkamarkkinoita ja kiemurtavia köynnöksiä. Matkan varrella Eleanor tapasi joitakin Bloomhavenin asukkaita. Siellä oli Sir Thorax, tammenhattuinen kovakuoriainen, joka kumarsi kohteliaasti. Ryhmä tulikärpäsiä tarjosi hänelle hohtavia lyhtyjä, jotka oli tehty kastepisaroista. Itse ikivanha hämähäkki, Spinner, antoi hänelle silkistä tehdyn kartan heidän matkansa opastamiseksi. Matkalla Eleanor oppi lisää Shadowvinesta. Se ei ollut vain kasvi se oli pahantahtoinen voima. Se ruokki pelkoa ja ahneutta, kasvaen voimakkaammaksi kuluttaessaan ympärillään olevia eläviä asioita. Poppy selitti, että Shadowvinen ydin oli piilotettu syvälle puutarhaan, paikkaan nimeltä Unohdettu metsä. "Tuhomalla ytimen estämme Shadowvinen leviämisen," Poppy sanoi. "Mutta sitä vartioi Thorn, Shadowvinen täytäntöönpanija. Hän on kieroutunut piikkipuskuri, eikä hän päästä meitä läheltä ydintä ilman taistelua. " Eleanor tunsi vilunväristyksen, mutta työnsi sen syrjään. "Selvitämme sen," hän sanoi päättäväisesti. Matka ei ollut ilman haasteita. Eräänä hetkenä heidän piti ylittää kupliva puro, joka tuntui heidän pienellä koollaan enemmän kuin raivokkaalta joelta. Ystävällisen perhosdragonin nimeltä Zephyr avulla he pääsivät toiselle puolelle. Myöhemmin he melkein jäivät kiinni Spinnerin ilkikuriselta serkulta kutomaan verkkoon, mutta Eleanor käytti keppiä vapauttaakseen heidät. Kun he lähestyivät Unohdettua metsää, ilmapiiri muuttui. Ilma viileni ja Bloomhavenin eloisat värit haalistuivat tylsiksi harmaiksi ja ruskeiksi. Kukat täällä olivat nuupahtaneet, terälehdet roikkuivat kuin surulliset kasvot. Shadowvine oli kaikkialla, sen mustat tentakelit kiemurtivat varsien ja lehtien ympäri kuin käärmeet. Lopulta he saavuttivat metsän sydämen. Shadowvinen ydin oli valtava, sykkivä pimeyden pallomaisuus, jota ympäröi paksut viinit, jotka paisuivat kuin lonkerot. Sen vartijana oli Thorn, hirviö, joka oli kokonaan piikkien ja risujen tehty. Hänen loistavat punaiset silmänsä lukittuivat Eleanorin ja Poppyn päälle, kun he lähestyivät. "Uskallatko haastaa minut?" Thorn murisi, ääni matala ja jykevä. Eleanor nielaisi pelkonsa. "Olemme täällä pysäyttämässä sinua," hän sanoi, äänensä vakaana. Thorn nauroi, karkea ja raastava ääni. "Tyhmät lapset. Et voi voittaa minua. Olen Shadowvinen tahto tehtynä lihaksi. "Poppy kuiskasi kiireisenä, "Ainoa tapa heikentää Thornia on katkaista viinit, jotka yhdistävät hänet ytimeen. Minä häiritsen häntä, kun sinä teet sen. "Eleanor nyökkäsi, puristaen pientä paria sakset, jotka Spinner oli antanut hänelle. Ne olivat tehty hämähäkin silkistä ja teräviä kuin lasi. Poppy syöksyi eteenpäin, kiemurtaen Thornin pään ympäri kuin ärsyttävä hyttynen. Thorn iski häntä piikkikäsillään, mutta hän oli liian nopea. Samalla Eleanor hiipi kohti ydintä, pysytellen matalana jottei hänet nähtäisi. Kun hän pääsi lähimmän viinin luokse, hän hengitti syvään ja leikkasi sen. Viini vavahti ja Thorn päästi tuskallisen karjaisun. "Mitä sinä teet?!" hän karjui, kääntyen kohtaamaan Eleanorin. Poppy syöksyi sisään, lyöden Thornin kasvoja pölypilvellä. "Täällä, sinä yli isoksi kasvanut rikkakasvi!" hän kiusashti. Eleanor hyökkäsi hetkestä ja katkaisi toisen viinin. Jokaisen leikkauksen myötä Thorn heikkeni, hänen liikkeensä hidastuivat ja kävivät epätarkemmiksi. Lopulta vain yksi viini jäi. Thorn, ymmärtäen häviävänsä, syöksyi Eleanorin kimppuun. Hän jähmettyi, halvaantuneena pelosta. Mutta juuri kun Thornin piikkikäsivarsi ulottui hänelle, Zephyr perhosdragon syöksyi sisään, tarttuen Eleanorin takista ja nostamalla hänet turvaan. "Kiitos, Zephyr," Eleanor hengitti tiiviisti, kun perhosdragon laski hänet alas. Uudella päättäväisyydellä hän juoksi viimeiseen viiniin ja leikkasi sen päättäväisellä leikkuulla. Ydin päästi kaikkein kovaäänisen huudon, sitten romahti itsensä sisään, hajoten vaarattomaksi mustaksi tuhaksi. Thorn päästi viimeisen karjunnan ennen kuin romahti pöydäksi oksia. Se oli ohi. Shadowvine oli voitettu. Kun pimeys väistyi, Unohdettu metsä alkoi muuttua. Kukat piristyivät, niiden värit palasivat eloisina puhkemuina. Linnut lauloivat, ja ilma täyttyi kukkivan jasmiinin makeasta tuoksusta. Poppy halasi Eleanorin tiukasti, silmissään ilon kyyneleet. "Sinä teit sen!" hän huudahti. "Sinä pelastit Bloomhavenin!"Puutarhan asukkaat kokoontuivat juhlimaan. Mehiläiset esittivät monimutkaista tanssia, tulikärpäset valaisivat yötä kuin kimaltelevat tähdet, ja jopa Spinner, tuo tuima hämähäkki liittyi mukaan, kutomalla verkon, johon oli kirjoitettu "KIITOS" kimaltavalla silkillä. Eleanor tunsi lämpimän ylpeydentunteen, kun Bloomhavenin olennot juhlivat hänen nimeään. Juhlallisuuksien päätyttyä Poppy johdatti Eleanorin takaisin oranssipäivänkakkaralle. "On aika palauttaa sinut omaan maailmaasi," hän sanoi, äänensä sävy hentoinen surumielisyys. "Mutta tiedä, että olet aina sankari täällä. "Eleanor nyökkäsi, sydän raskas mutta täynnä. "En koskaan unohda Bloomhavenia," hän lupasi. Kun Poppy heilautti käsiään, kultainen valo ympäröi Eleanorin jälleen. Hän kasvoi suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes hän oli takaisin normaalikokoisena, istuen ruohossa lähellä päivänkakkaroita. Puutarha näytti samalta kuin aina, mutta Eleanor tiesi paremmin. Hän hymyili, silmät skannaten kukkia etsimään vähäistä merkkiä hänen pienistä ystävistään. Siitä päivästä eteenpäin Eleanor piti erityistä huolta puutarhasta. Hän vetäisi rikkaruohot, kasteli kasveja huolellisesti ja jopa istutti uusia kukkia varmistaakseen, että Bloomhaven kukoistaisi. Ja vaikka hän ei koskaan nähnyt Poppya tai muita uudelleen, hän tunsi usein heidän läsnäolonsa lempeä lehtien havina, valon välähdys, pehmeä humina ilmassa. Puutarha oli enemmän kuin vain maapläntti. Se oli ihmeiden valtakunta, piilotettu kuningaskunta, ja Eleanor tiesi, että hän olisi aina sen vartija. 🌼.