Olipa kerran kaukaisessa maassa taianomainen kuningaskunta nimeltä Eldoria. Se oli paikka, jossa sadut heräsivät eloon, jossa puut kuiskivat salaisuuksia ja jossa tähdet kimmelsivät aavistuksen kirkkaammin. Eldoriaa hallitsi hyvä ja viisas kuningatar nimeltä Seraphina, jota kaikki hänen kansalaisensa rakastivat. Kuningaskunta oli täynnä iloa, naurua ja taikuutta, mutta yksi asia teki Eldoriasta erityisen sen tarinat.
Eldoriassa tarinat eivät olleet vain sanoja paperilla. Jokaisella tarinalla oli oma elämänsä ja oma taikansa. Eldorian ihmiset uskoivat, että tarinat olivat kuningaskunnan sydän, ja ilman niitä taika häipyisi. Niinpä joka vuosi järjestettiin suuri festivaali, jossa kaikki kertoivat omat suosikkitarinansa. Suurin kaikista tarinoista kertoi kätketystä aarteesta, joka oli sanottu olevan haudattu syvälle kuningaskuntaan, odottamassa rohkeaa ja oikeaa löytämistä.
Pienessä mökissä metsän lähellä asui nuori tyttö nimeltä Ella. Ella oli kymmenen vuotta vanha, hänellä oli pitkät kultaiset hiukset ja uteliaat vihreät silmät. Hän rakasti tarinoita enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Hänen isoäitinsä kertoi hänelle satuja joka ilta ennen nukkumaanmenoa, ja Ella unelmoi ritareista, lohikäärmeistä ja taianomaisista maista. Mutta yksi tarina oli, jota Ella rakasti eniten, ja se oli tarina Eldorian unohtuneesta aarteesta.
Ella oli kuullut tarinan monia kertoja, mutta kukaan ei ollut koskaan pystynyt löytämään aarretta. Sanottiin, että vain ne, jotka todella ymmärsivät tarinoiden merkityksen, voisivat löytää sen. Ella istui usein ikkunan ääressä katsellen kaukaisia vuoria, miettien, tulisiko hän koskaan olemaan se, joka löytäisi aarteet.
Eräänä kirkkaana ja aurinkoisena aamuna Ella päätti, että oli aika oman seikkailun aloittamiseen. Hän pakkasi pieneen laukkuun leipää, juustoa ja vesipullon, ja lähti metsään. Hän ei kertonut kenellekään minne oli menossa, ei edes isoäidilleen, koska hän halusi tämän olevan hänen oma tarinansa.
Kun Ella käveli syvemmälle metsään, hän huomasi, että ilma tuntui erilaiselta. Puut näyttivät humisevan energian kanssa, ja linnut lauloivat lauluja, jotka tuntuivat kertovan omia tarinoitaan. Ella hymyili itselleen, tuntien Eldorian taian ympärillään.
Walkattuansa tuntikausia, Ella saapui pienen, kimaltelevan puron äärelle. Kun hän polvistui juomaan, hän kuuli äänen takanaan. "Oletko eksynyt, nuori?" ääni kysyi.
Ella kääntyi ympäri ja näki pienen, hohtavan olennon leijumassa ilmassa. Se oli keiju, jolla oli hopeiset siivet, jotka kimmelsivät auringonvalossa. Keijun silmät kimmelsivät uteliaisuudesta, kun hän katsoi Ellaa.
"En ole eksynyt," Ella vastasi. "Etsin Eldorian unohtunutta aarretta! Tiedätkö, mistä voisin löytää sen?"
Keiju nauroi ja pärskähti siipiään. "Unohtunut aarre, sanot? Monet ovat etsineet sitä, mutta kukaan ei ole löytänyt. Mikä saa sinut uskomaan, että voit?"
Ella seisoi suorana ja hymyili itsevarmasti. "Uskon tarinoiden taikaan. Tiedän, että jos kuuntelen tarkasti, tarinat ohjaavat minua."
Keiju kallisti päätään, vaikuttuneena Ellan vastauksesta. "Hyvä on," hän sanoi. "Autan sinua, mutta sinun on todistettava, että sydämesi on puhdas. Seuraa minua."
Keiju johti Ellan syvemmälle metsään, missä puut kasvoivat korkeammiksi ja ilma näytti kimmeltävän taikuudesta. Kun he kävelivät, keiju kertoi Ellalle tarinoita rohkeista ritareista, lumotuista metsistä ja taianomaisista olennoista. Ella kuunteli tarkasti, tietäen, että jokaisessa tarinassa oli vihje.
Lopulta he saapuivat avaraan paikkaan metsään, jossa suuri kivi seisoi keskellä. Kivi oli peitetty muinaiskirjoituksilla, joita Ella ei osannut lukea.
"Aarre on lähellä," keiju sanoi. "Mutta löytääksesi sen, sinun on ratkaistava kiven arvoitus. Kuuntele tarkasti."
Keiju lensi lähemmäksi kiveä ja alkoi puhua pehmeällä, melodisella äänellä
"Tarinoiden sydämessä, totuus löytyy,
Missä ystävällisyys ja rohkeus aina kukoistavat.
Etsimäsi aarre ei ole kultaa,
Vaan jotain arvokkaampaa, niin kuin sinulle on kerrottu."
Ella kurtisti otsaansa, miettien tarkasti sanoja. Hän sulki silmänsä ja mietti kaikkia tarinoita, joita hän oli kuullut. Niissä oli sankareita, jotka olivat rohkeita ja ystävällisiä, jotka auttoivat muita ja uskoivat ympärillään olevaan taikaan.
Yhtäkkiä se tuli hänelle.
"Aarre ei ole jotain, mitä voit pitää käsissäsi," Ella sanoi ääneen. "Se on tarinoiden taika itsessään! Todellinen aarre on tarinoiden voima opettaa meitä ja auttaa meitä kasvamaan."
Keiju taputti käsiään ja nauroi ilosta. "Olet viisas yli ikäsi, Ella. Olet löytänyt Eldorian todellisen aarteen."
Kun Ella seisoi siellä, maan alla alkoi kimmeltää, ja maasta nousi kaunis kirja. Kirjan kansi oli koristeltu jalokivillä, ja sen sivut loistivat pehmeää, kultaa valoa.
"Tämä on Tarinoiden Kirja," keiju selitti. "Se sisältää kaikki Eldorian tarinat, menneet ja tulevat. Löytäessäsi aarteen todellisen merkityksen, olet ansainnut oikeuden suojella sitä."
Ella otti kirjan varovasti käsiinsä. Se tuntui lämpimältä, kuin se olisi elänyt. Hän hymyili, tietäen että tämä oli suurin aarre kaikista ei kultaa tai jalokiviä, vaan tarinat, jotka olivat muokanneet hänen kuningaskuntaansa.
"Mutta mitä teen sen kanssa?" Ella kysyi.
Keiju hymyili ystävällisesti. "Sinun on jaettava tarinat muiden kanssa. Opeta heille ystävällisyyden, rohkeuden ja rakkauden opetuksia. Niin kauan kuin pidät tarinoiden taian elävänä, Eldoria ei koskaan häviä taikaansa."
Ella nyökkäsi, ymmärtäen uuden vastuunsa. Hän kiitti keijua avusta ja aloitti matkansa takaisin kyläänsä, Tarinoiden Kirja turvassa hänen kainalossaan. Kun hän käveli, hän ajatteli kaikkia ihmisiä, joiden kanssa hän jakaisi tarinat isoäitinsä, ystävänsä ja jopa vieraat, jotka kulkivat kylän läpi.
Kun Ella palasi kotiin, häntä tervehtivät halaukset ja riemuitsent. Kyläläiset olivat huolissaan hänestä, mutta kun hän näytti heille Tarinoiden Kirjan, heidän huolensa hävisivät.
Monien vuosien ajan Ella matkusti ympäri Eldoriaa, jakaen tarinoiden taikaa kaikille, joita hän tapasi. Hän kertoi tarinoita ystävällisyydestä ja rohkeudesta, rakkaudesta ja ystävyydestä, ja taikuudesta, joka elää jokaisessa tarinassa. Niin kauan kuin tarinat kerrottiin, Eldorian kuningaskunta pysyi täynnä taikaan ja ihmeitä.
Ja niin, unohtunut aarre ei enää ollut unohtunut, ja Eldorian taika elää vielä sukupolvien ajan.
Ja niin, tarinan loppu.
