Kauan sitten, eloisassa Lumarian maassa, jossa taivas hohti tuhansista väreistä ja puut lauloivat harmonioita tuulen kanssa, eli nuori tyttö nimeltä Ellie. Ellien silmät olivat kirkkaat kuin aamun aurinko ja hiukset valuivat kuin kultaiset joet. Hänen sydämensä oli täynnä seikkailun unelmia, ja hänen henkeään oli yhtä vapaa kuin linnut, jotka lensivät hänen viehättävän Willowbrook kylän yläpuolella.
Ellie eli isoäitinsä kanssa mukavassa maalaistalossa Wondrous Woodsin laidalla, metsässä, joka oli tunnettu taianomaisista olennoistaan ja piilotetuista salaisuuksistaan. Joka ilta Ellien isoäiti kertoi hänelle tarinoita rohkeista sankareista, lumotuista maista ja ystävyyden voimasta. Ellie kuunteli silmät suurina, unelmoiden päivästä, jolloin hän voisi lähteä omalle seikkailulleen.
Eräänä aurinkoisena aamuna, kun Ellie tutki metsän reunaa, hän kompastui pieneen, omituisen näköiseen olentoon, joka oli takertunut piikkipensaikkoon. Olento oli toisenlainen kuin Ellie oli koskaan ennen nähnyt. Siinä oli hohtavia suomuja, jotka hehkuivat auringonvalossa, herkät siivet kuin sudenkorennolla, ja suuret, ilmeikkäät silmät, jotka näyttivät sisältävän maailman salaisuudet.
"Voi rakas, oletpa pulassa, eikö totta?" Ellie sanoi lempeästi, kyyristyen auttamaan olentoa. Hän varovasti irrotteli piikkejä, ja pieni olento lepatti siipiään kiitollisena.
"Kiitos, ystävällinen ihminen!" se chirpasi melodisella äänellä. "Olen Twinkle, keiju Lumotusta Laaksosta. Jahtasin ilkikurista tuulta, kun takerruin näihin piikkeihin."
Ellie hymyili, ilahtuneena keijun lumoavasta läsnäolosta. "Olen Ellie. On ihanaa tavata sinut, Twinkle. Mikä sinut tuo näin lähelle Willowbrookia?"
Twinklen silmät laajenivat kiireellisesti. "Olen tärkeällä tehtävällä. Lumarian sydän, arvokas kristalli, joka pitää maamme elävänä ja taikaisena, on varastettu. Ilman sitä Lumarian taika häipyy, ja kaikki sen olennot ovat suuremmassa vaarassa."
Ellien sydän sykki innosta ja päättäväisyydestä. "Haluan auttaa sinua, Twinkle. Yhdessä voimme löytää Lumarian sydämen ja palauttaa sen oikealle paikalleen."
Twinkle hymyili helpottuneena ja kiitollisena. "Kiitos, Ellie! Rohkeutesi ja ystävällisyytesi auttavat meitä varmasti onnistumaan."
Niinpä, Twinklen lepattaessa hänen vierellään, Ellie lähti matkalle Wondrous Woodsin tuolle puolen, matkalle, joka koettelisi hänen rohkeuttaan, loisisi uusia ystävyyksiä ja paljastaisi sinnikkyyden todellisen voiman.
Kun he syventymät syvemmälle metsään, puut kuiskivat salaisuuksia ja ilma kimalsi taikuudesta. Twinkle kertoi Ellielle lumotuista olennoista, joita he saattaisivat kohdata, ja haasteista, joita he saattaisivat kohdata. Ellie kuunteli tarkkaavaisena, hänen sydämensä paisui tarkoituksen tunteesta.
Ensimmäinen haaste tuli, kun he saapuivat Kaikujenjoen rannalle, leveälle, hohtavalle joelle, joka oli tunnettu arvaamattomista virtauksistaan ja kammottavista melodioista, jotka kaikuvat sen syvyyksistä. Seisoessaan joen rannalla, Ellie huomasi sillan, joka oli tehty herkillä, kiemurtelevilla köynnöksillä, joka ylsi veden yli.
"Ole varovainen, Ellie," Twinkle varoitti. "Silta on lumottu. Se testaa sydäntäsi ja aikomuksiasi."
Ellie nyökkäsi, otti syvän hengityksen. Twinklen istuessa hänen olkapäällään, hän astui köynnössillalle. Kun hän käveli, silta alkoi keikkua hellästi, ja joen alapuolella kaikuvat kaikuivat äänekkäämmiksi, laulaen tarinoita rohkeudesta ja pelosta.
Yhtäkkiä köynnökset Ellien jalkojen alla alkoivat purkautua, ja hän tunsi itsensä luisuvan. Pelko valtasi hänet, mutta Twinkle kuiskasi pehmeästi "Luota itseesi, Ellie. Muista rohkeutesi."
Sulkiessaan silmänsä, Ellie keskittyi Twinklen ystävyyden lämpöön ja heidän tehtävänsä tärkeyteen. Hiljalleen köynnökset punoutuivat taas yhteen, tukeviksi hänen jalkojensa alle. Uuden itseluottamuksen myötä Ellie ylitti sillan, johon Twinkle riemuitsi iloisesti.
"Teit sen, Ellie! Sydämesi on yhtä puhdas kuin kirkkaimmat tähdet," Twinkle huudahti, lepattaen hänen ympärillään juhliessaan.
Yhdessä he jatkoivat matkaansa, ystävyytensä side vahvistui joka askeleella. Kun yö saapui, he saapuivat Kuiskivan Niityn, valtavan kenttään, jota valaisivat kiiltomadon lempeät valot. Siellä he kohtasivat Lunan, viisaan vanhan pöllön, joka istui väänneltyyn puuhun.
"Tervetuloa, matkustajat," Luna huhuili. "Olen seurannut maata monia kuukausia. Aistin, että etsitte Lumarian sydäntä."
Ellie nyökkäsi innokkaasti. "Kyllä, Luna. Meidän on löydettävä se ennen kuin taika häipyy."
Luna räpytteli viisaita silmiään, höyhenensä kahisten yön tuulessa. "Löytääksenne sydämen, teidän on etsittävä Varjojen Laakso, jossa varkaus piilottelee. Mutta varokaa, sillä laakso on täynnä haasteita, jotka koettelevat henkeäsi."
Ellie ja Twinkle kiittivät Lunaa opastuksesta ja lepäsi tähtien alla, sydämet täynnä päättäväisyyttä tulevaa matkaa varten.
Seuraavana päivänä he suuntasivat Varjojen Laaksoon, paikkaan, joka oli sumuinen ja salaperäinen. Ilma oli täynnä hiljaisuutta, ja varjot tanssivat polulla. Elliestä tuntui kylmää kulkevan selkärankaa pitkin, mutta Twinklen läsnäolo antoi hänelle voimaa.
Kun he kävelivät syvemmälle laaksoon, he kohtasivat sarjan pulmia ja esteitä, jotka oli suunniteltu hämmentämään ja estämään tunkeilijoita. Jokainen haaste näytti olevan yhä pelottavampi kuin edellinen, mutta Ellien sinnikkyys loisti kirkkaana. Hän ratkaisi arvoituksia selvällä mielellä ja navigoi sokkeloissa päättäväisesti, ystävyys Twinklen kanssa opasti joka askeleella.
Viimein he saavuttivat laakson sydämeen, jossa seisoi korkea kivipylväs. Sen päällä lepäsi Lumarian sydän, joka sykkisi pehmeästi, lumoavalla valolla. Mutta kristallin suojana oli varjo olento, sen silmät kylmät ja laskelmoivat.
Ellie astui eteenpäin, ääni vakaana. "Olemme tulleet hakemaan Lumarian sydäntä. Se kuuluu kaikille Lumarialle, olennoille, jotka riippuvat sen taikaamisesta."
Varjo olento hissasi, sen muoto liikkuen levottomasti. "Miksi minun pitäisi luopua tällaisesta voimasta? Se on nyt minun."
Ellie otti syvän hengityksen, muistellen isoäitinsä kertomia tarinoita. "Koska todellinen voima ei ole omistuksessa, vaan sydämessä. Lumarian taika on tarkoitettu jaettavaksi, tuomaan iloa ja elämää kaikille."
Twinkle lisäsi, hänen äänensä ollessa lempeä melodia "Ja ystävyys on voimakkain taika kaikista."
Varjo olento viipyi, epävarmuuden vilkkuessa sen silmissä. Ellien sanat kaikuivat syvällä sen sisällä, ja hetkeksi varjot sen ympärillä näyttivät heikentyvän.
Rohkeuden ja myötätunnon myötä Ellie ulottui kättään. "Liity meihin. Auta palauttamaan taikuus Lumariaan. Yhdessä voimme luoda maailman, joka on täynnä valoa ja ystävyyttä."
Varjo olento epäröi, sitten hitaasti ulotti tummasta häntä Ellielle. Kun heidän käsiään kosketettiin, varjot alkoivat liueta, paljastaen pienen, varovaisen olennon, jonka silmät olivat täynnä ihmetystä ja toivoa.
Olento hymyili ujosti. "Kiitos, että näytit minulle tien."
Lumarian sydän hallussaan, Ellie, Twinkle ja uusi ystävänsä matkustivat takaisin Lumottuun Laaksoon. Kun he asettivat kristallin oikealle paikalleen, aaltomaisesti virtaava taika pyyhkäisi yli maan, palauttaen sen kauneuden ja ihmeen.
Taivas hohti väreistä, puut lauloivat ilosta, ja Lumarian olennot tanssivat juhliessaan. Ellie ja Twinkle saivat sankarien tunnustuksen, heidän rohkeutensa ja ystävyytensä ikuistettiin kaikkien sydämiin, jotka kutsuivat Lumariaa kodikseen.
Niinpä Ellie palasi Willowbrookiin, sydän täynnä muistoja ja uusia ystävyyksiä. Hän tiesi, että Lumarian taika olisi aina hänen kanssaan, ohjaamassa häntä tulevilla seikkailuilla ja muistuttamassa ystävyyden, rohkeuden ja sinnikkyyden voimasta.
Siitä päivästä eteenpäin Ellie eli jokaista päivää kirkkaana kuin aamun aurinko, ikuisesti inspiroituneena Lumarian taikaa ja ystävistä, jotka olivat jakaneet hänen matkansa. Ja aina kun tuulet kuiskivat Wondrous Woodsin läpi, Ellie hymyili, tietäen että maan taika ei koskaan häviäisi, kunhan ystävyys ja rohkeus jäisivät.
