Olipa kerran pieni kaupunki, jota ympäröi korkeita puita ja lempeitä kukkuloita, jossa eli poika nimeltä Tim. Tim oli kuusivuotias, suurilla ruskeilla silmillä ja mielikuvituksella varustettu pää. Hän rakasti leikkiä ulkona ystäviensä kanssa päivisin, mutta hänen suosikkiaikansa oli nukkumaanmeno. Ei siksi, että hän piti nukkumisesta ei, Tim tunsi aina, että hauskaa oli vielä luvassa, vaan siksi, että nukkumaanmeno tarkoitti tarinoita. Joka ilta hänen äitinsä istui hänen vuoteensa vieressä ja kertoi hänelle ihania tarinoita kaukaisista maista ja taianomaisista olennoista.
Mutta eräänä iltana, kun Tim makasi pehmeässä sinisessä peitossaan, tapahtui jotain epätavallista. Hänen äitinsä suuteli häntä otsalle ja kuiskasi "Hyvää yötä, pikku seikkailijani. Makeita unia odottaa sinua." Just silloin, kun hän oli lähdössä, hän kumartui alas ja lisäsi "Anna uniesi viedä sinut erityiseen paikkaan tänä yönä."
Tim oli utelias. Hänelle ei ollut koskaan sanottu, että hänen pitäisi antaa unensa viedä hänet johonkin ennen. Mitä äiti mahtoi tarkoittaa? Kun hän hiljaa lähti huoneesta ja sammutti valot, kuuvaloa virtasi sisään ikkunasta, luoden pehmeän hehkun hänen vuoteensa päälle. Tim sulki silmänsä ja yritti kuvitella, millainen seikkailu häntä odotti.
Ennen kuin hän tiesikään, Tim vaipui uneen, ja silloin taika alkoi.
Hän löysi itsensä kauniista metsästä, mutta tämä ei ollut mikään tavallinen metsä. Puut olivat korkeita ja hopeisia, niiden lehdet kimalsivat kuin tähdet. Ruohikko hänen jalkojensa alla hehkui hentosti, ja ilma tuoksui makealta, kuin kukat kukkisivat kuuvalossa. Oli yö, ja taivas hänen yllään oli täynnä välkkyviä tähtiä, kirkkaampia kuin hän oli koskaan ennen nähnyt.
"Missä minä olen?" Tim kysyi ääneen, katsoen ympärilleen ihmeissään.
Juuri silloin pusikoista kuului pehmeää rapinaa. Tim kääntyi, ja yllätyksekseen pieni hehkuva kani hyppäsi esiin. Se ei ollut vain tavallinen kani, sillä sen turkki kimalsi kuin kuu, ja sen silmät säihkysivät kuin pienet tähdet.
"Hei, Tim!" sanoi kani iloiseen ääneen. "Olemme odottaneet sinua."
Tim'in silmät laajenivat hämmästyksestä. "Sinä… osaat puhua?"
"Tietysti osaan!" kani naurahti. "Kaikki on mahdollista täällä kuuvalon unien maassa. Nimeni on Lumi, ja olen täällä opastamassa sinua erityisellä matkalla tänä yönä."
Tim tunsi innostuksen kimmeltävän rinnassaan. "Erityinen matka? Minne me menemme?"
Lumi viuhtoi hehkuvalla nenällään ja sanoi "Me menemme tapaamaan Kuuvalon eläimiä. Ne tulevat esiin vain öisin, ja niillä on sinulle jotain hyvin erityistä näytettävää. Mutta ensin sinun täytyy uskoa yön taikaan."
Tim nyökkäsi innokkaasti. "Uskon!"
"Hyvä," Lumi sanoi hymyillen. "Seuraa minua, niin aloitamme seikkailumme."
Tim seurasi Lumia läpi hehkuvan metsän, sydän sykkien innostuksesta. Kun he kävelivät, Tim huomasi lisää taianomaisia olentoja kurkistavan puiden ja pensaiden takaa. Siellä oli hehkuvia perhosia, jotka lentelivät ilmassa, jättäen jälkeensä valojuovia, ja pehmeästi huhujuttavia pöllöjä, joiden sulat kimalsivat kuin pienet timantit. Koko metsä näytti olevan elävä taikasta, eikä Tim voinut uskoa olevansa osa sitä.
Lyhyen kävelyn jälkeen he saapuivat clearedhin metsään. Clearingin keskellä oli valtava puu, jonka oksat ulottuivat korkealle taivaaseen ja jonka kuori hehkui pehmeää hopeista valoa. Puun ympärillä oli eläimiä, joita Tim ei ollut koskaan ennen nähnyt. Siellä oli majesteettinen hirvi, jonka sarvet kimalsivat, viisaan vanhan kilpikonnan, jonka kuori hehkui kuin kuu itse, ja perheellinen kettu, jonka turkki kimalsi kaikissa sinisen sävyissä.
"Nämä ovat Kuuvalon eläimiä," Lumi sanoi ylpeänä. "Ne pitävät yön taikaa yllä, ja ne ovat odottaneet tapaavansa sinut."
Tim astui eteenpäin, silmät laajentuen ihmeestä. Kuuvalon eläimet kääntyivät häneen ja hymyilivät lämpimästi.
"Tervetuloa, Tim," sanoi hirvi, sen ääni syvä ja lempeä. "Olemme seuranneet sinua, ja tänä yönä haluamme jakaa kanssasi salaisuuden."
"Salaisuuden?" Tim kysyi, uteliaisuus heräsi. "Mitä tyyppistä salaisuutta?"
Viisas vanha kilpikonna kulki hitaasti Tim'in luokse ja sanoi "Yön salaisuus on se, ettei sitä tarvitse pelätä. Näetkö, yö pitää sisällään monia ihmeitä ja unia. Se on aikaa levätä, mutta myös mielikuvitukselle ja taialle. Kun suljet silmäsi, voit mennä niin moniin seikkailuihin kuin haluat, aivan kuten nyt teet."
Tim mietti tätä. Hän oli aina pitänyt nukkumaanmenosta, mutta ei koskaan ollut tiennyt, että yö voisi olla niin taianomainen.
"Mutta entä jos näen painajaisia?" Tim kysyi. "Joskus yö tuntuu hieman pelottavalta."
Kettuperhe lähestyi, niiden sininen turkki hehkui pehmeästi. "Ah," sanoi äitikettu, sen ääni lempeä. "Painajaisilla on valtaa vain, jos annat niiden. Mutta jos uskot yön taikaan, kuten nyt teet, voit muuttaa minkä tahansa painajaisen hyväksi. Sinä hallitset uniasi, Tim."
Tim tunsi lohdutuksen aaltoavan yli itsensä. Hän ei ollut koskaan ajatellut unia sillä tavalla. Hän tajusi, että aivan kuten taianomaisessa metsässä, hän voisi valita kokea upeita seikkailuja joka kerta, kun sulki silmänsä. Yö ei ollut pelottava se oli jotain, mitä odottaa innolla.
"Kiitos," Tim sanoi Kuuvalon eläimille. "Ymmärrän nyt. Yö on yhtä taianomainen kuin päivä."
Hirvi nyökkäsi. "Aivan oikein, Tim. Ja muista, joka kerta kun suljet silmäsi yöllä, me olemme täällä, pitämässä taikaa elävänä sinua varten. Olet aina tervetullut kuuvalon unien maahan."
Tim hymyili, tuntien itsensä onnelliseksi ja rohkeaksi kuin koskaan ennen. Hän katsoi ympärilleen hehkuviin eläimiin, kimaltaviin puihin ja tuikkiviin tähtiin. Tämä oli yö, jota hän ei koskaan unohtaisi.
Mutta juuri kun hän oli kysymässä Lumilta, mitä he tekisivät seuraavaksi, hän tunsi pehmeän tuulen, ja ympäröivä maailma alkoi haalistua. Hehkuvat puut, taianomaiset eläimet ja kimaltava metsä katosivat hitaasti, ja pian Tim löysi itsensä takaisin mukavasta sängystään, kuuvalon vielä virratessa ikkunastaan.
Hän räpytteli silmiään auki ja hymyili itselleen. Mikä upea unelma se oli ollut! Hän ei tuntenut surua sen päättymisestä, koska nyt hän tiesi, että joka yö sisälsi uuden seikkailun lupauksen, jos hän vain uskoisi yön taikaan.
Kun Tim kietoutui syvemmälle peittoonsa, tuntien itsensä lämpimäksi ja turvalliseksi, hän kuiskasi "Hyvää yötä, Lumi. Hyvää yötä, Kuuvalon eläimet. Näemme taas pian."
Ja sillä hetkellä Tim vaipui jälleen uneen, tietäen, että kuuvalon unien maa odottaisi aina häntä.
Ja niin loppu.
