Felixin Matka Arvoitusten Ratkaiseminen Kuunlintuun

Maailman rauhallisessa nurkassa, missä aurinko maalasi taivaat vaaleanpunaisilla ja oransseilla väreillä joka ilta, sijaitsi taianomainen metsä nimeltä Willowtail Woods. Se ei ollut tavallinen metsä, sillä jokainen siellä asuva eläin osasi puhua! Mutta ne eivät puhuneet vain toisilleen, vaan myös tuulelle, puuille, jokille ja tähdille. Ne elivät yhdessä harmoniassa, jakamalla tarinoita, lauluja ja naurua. Eläinten joukossa oli nuori kettu nimeltä Felix. Felix oli utelias ja täynnä energiaa, aina kysellen kysymyksiä ympäröivästä maailmasta. "Miksi linnut lentävät eivätkä ui?" hän kysyi. "Unelmoivatko puut yöllä?" Jotkut vanhemmat eläimet nauroivat hänen loputtomalle uteliaisuudelleen, mutta Felix ei välittänyt. Hän rakasti oppia kaikesta. Eräänä aurinkoisena aamuna, kun kultaiset säteet suodattuvat korkeiden puiden läpi, Felix kuuli ryhmän oravia puhumassa innokkaasti salaperäisestä olennosta nimeltä Kuunlintu. "He sanovat, että Kuunlintu ilmestyy vain kerran sadassa vuodessa," kuiskasi yksi orava. "Ja joka löytää sen, saa toiveen!" vikisi toinen. Felixin korvat nousivat pystyyn. Toive? Se kuulosti uskomattomalta! Hänellä oli niin paljon asioita, joita hän halusi oppia ja tutkia, ja ehkä Kuunlintu voisi auttaa häntä. Ilman hetkenkään epäröintiä Felix päätti, että hän etsii Kuunlintua. Felix juoksi parhaan ystävänsä, viisaan vanhan kilpikonnan nimeltä Myrtle, luo. "Myrtle," hän sanoi, silmissään kimaltava innostus, "aion etsiä Kuunlintua! Tiedätkö, mistä minun pitäisi etsiä?" Myrtle raapi mietteliäänä ryppyistä leukaansa. "Ah, Kuunlintu," hän sanoi. "Sen sanotaan elävän Kuiskivien jokien takana, Lauluvuorten yli, Hohtavassa aukeassa. Mutta, Felix, matka ei tule olemaan helppo. Oletko varma, että olet valmis?" Felix nyökkäsi innokkaasti. "Olen valmis! Olen varovainen ja löydän sen," hän lupasi. Myrtlen siunaus mukanaan Felix lähti seikkailuunsa. Ensimmäinen haaste oli ylittää Kuiskiva joki. Vesi oli leveä ja kimaltava kuin hopea auringon alla. Kun Felix lähestyi, joki kuiskasi "Miksi tulet, pikku kettu?" "Etsin Kuunlintua!" Felix vastasi. Joki naurahti kevyesti. "Sitten sinun on ratkaistava arvoitus päästäksesi yli. Kerro minulle, mikä ei omista siipiä mutta voi silti lentää?" Felix mietti kovasti. Hän katseli lehtiä, jotka pyörivät tuulessa, ja hymyili yhtäkkiä. "Tuuli! Vastaus on tuuli. " Joki naurahti iloisesti ja jakoi vetensä, luoden polun Felixille ylittää. "Hyvin tehty, nuori. Onnea matkallesi. " Felix kiitti jokea ja jatkoi matkaansa. Pian hän saapui Lauluvuorille, missä nurmikko humisi ja kivet humisivat takaisin, luoden kauniin melodian. Mutta kun Felix kiipesi vuoria, syvä ääni jylisi "Pysähdy, pikku kettu! Jotta voit kulkea, sinun on laulettava laulu ystävällisyydestä. " Felix epäröi. Hän ei ollut kovin hyvä laulamaan, mutta hän ajatteli kaikkia Willowtail Woodsin eläimiä ja kuinka ne välittivät toisistaan. Ottaen syvään henkeä hän lauloi "Willowtail Woodsissa jaamme ja välitämme, Aurinkona, sateena, olemme aina läsnä. Käsi auttamaan, laulu iloitsemaan, Ystävällisyydellä kaikki ovat tervetulleita tänne. " Vuoret räjähtivät aplodeihin, niiden melodiat sulautuivat Felix'in lauluun. "Kaunis!" he huusivat. "Voit kulkea. " Felixin rinta paisui ylpeydestä, kun hän jatkoi matkaansa. Viimein hän saapui Hohtavaan aukeaan. Maa kimalsi kuin timantit, ja ilma oli täynnä pehmeää, taianomaista hohdetta. Siellä, oksalla istuen, oli upein lintu, jonka Felix oli koskaan nähnyt. Sen sulat kimalsivat kuin kuunvalo, ja sen silmät kimmelsivät kuin tähdet. "Oletko Kuunlintu?" Felix kysyi, ääni tuskin kuiskauksena. Lintu käänsi päätään kevyesti. "Olen," se sanoi, ääni pehmeänä kuin laulu. "Miksi olet tullut, pikku kettu?" Felix epäröi. Hän oli ajatellut niin monia kysymyksiä ja niin monia toiveita. Mutta nyt, seisoessaan Kuunlinnun edessä, hän tajusi jotain. "Tulin, koska halusin oppia," hän sanoi. "Mutta matkalla ratkaisin arvoituksia, lauloin lauluja ja tapasin hienoja ystäviä. Luulen, että olen oppinut enemmän tällä matkalla kuin mikään toive voisi opettaa minulle. " Kuunlintu kallisti päätään, sen silmät kimalsivat hyväksyvästi. "Olet viisas, nuori kettu. Mutta koska olet osoittanut rohkeutta, ystävällisyyttä ja uteliaisuutta, myönnän sinulle toiveen kuitenkin. " Felix mietti hetken. "Sitten toivon, että kaikki Willowtail Woodsin eläimet elävät ikuisesti harmoniassa. " Kuunlintu nyökkäsi. "Upea toive. Näin tulee olemaan. " Sillä hetkellä lintu levitti lumotut siipensä ja nousi yötaivaalle, jättäen jälkeensä hopeisen valojan. Felix katsoi, kunnes se katosi, sydän täynnä iloa. Kun Felix palasi Willowtail Woodsin, hän jakoi seikkailunsa kaikkien kanssa. Joki, vuoret ja aukea näyttivät kaikki hohtavan hieman kirkkaammin, ja eläimet tunsivat olevansa lähempänä kuin koskaan. Siitä päivästä lähtien Felixistä tuli tunnettu metsän viisain kettu, ja hänen matkansa tarinoita kerrottiin sukupolvien ajan. Ja niin, Willowtail Woodsin eläimet elivät onnellisina ikuisesti, Kuunlinnun valvovan katseen alla, jonka taika piti heidän maailmansa täynnä ihmeitä, ystävällisyyttä ja loputonta uteliaisuutta.