Olipa kerran elinvoimaisessa ja lumotussa metsässä nimeltä Luminara, jossa puut kuiskivat salaisuuksia ja purot kikattivat virratessaan, nuori orava nimeltä Oliver. Oliver ei ollut tavallinen orava hän oli utelias pieni olento, jonka sydän oli täynnä rohkeutta ja mieli pulppusi mielikuvitusta. Hänen pörröinen häntänsä väpätti innosta joka kerta, kun hän ajatteli uusien paikkojen löytämistä ja uusien ystävien saamista.
Eräänä aurinkoisena aamuna, kun auringon kultaiset säteet pilkistivät lehtien peitteestä, Oliver leikki metsän reunalla, kun hän kuuli pehmeän, melodisen huudon. Se oli niin hellä ja suloinen, että se näytti kutsuvan häntä. Uteliaana Oliver seurasi ääntä, kunnes hän saapui Suuren Tammen luokse, Luminaran vanhimpaan ja viisaimpaan puuhun. Siellä, yhden sen suurista oksista istuen, oli pieni, kimalteleva lintu, jonka sulat olivat joka värin sateenkaaresta. Se oli Prismalintu, niin harvinainen olento, että monet uskoivat sen olevan olemassa vain satukirjoissa.
"Hei," Oliver tervehti, silmät suurina ihmetyksestä. "En ole koskaan nähnyt kaltaistasi lintua ennen. Oletko eksynyt?"
Prismalintu räpytteli siipiään ja vapautti taianomaista pölyä. "Olen Lira," hän lauloi pehmeästi, ääni kuin lempeä laulu. "Tulon kaukaisesta Aurelia maasta, jossa taivaat ovat aina maalatut aamun väreillä. Mutta myrskyn aikana minut vei pois kotoa ja laskeuduin tänne Luminaraan."
Oliverin sydän meni Liran pelkoon. Hän tiesi, kuinka tärkeää oli olla perheen ja ystävien kanssa. "Älä huoli, Lira," hän sanoi päättäväisesti. "Autan sinua löytämään tien takaisin Aureliaan. Siitä tulee seikkailu!"
Liran silmät loistivat toivosta. "Kiitos, rohkea Oliver. Mutta matka Aureliaan on pitkä ja täynnä haasteita. Meidän on kuljettava Sumuisista Vuorista, ylitettävä Kuiskiva Joki ja kuljettava Varjojen Laakson läpi."
Oliver puffasi rintaansa. "En pelkää! Rohkeudella ja ystävyydellä voimme voittaa mitä tahansa."
Niinpä epätodennäköinen pari lähtikin seikkailulleen. Kun he matkustivat metsän halki, he kohtasivat ensimmäisen haasteensa Sumuiset Vuoret. Vuoret olivat korkeita ja paksun usvan peittämiä, mikä teki näkyvyyden lähes mahdottomaksi. Mutta Oliver muisti ystävänsä, Benny lepakon, joka oli erinomainen näkemään pimeässä.
Muuttamalla muutamia huutoja harmaaseen usvaan, Benny ilmestyi, liihottaen puiden välissä. "Hei, Oliver! Mikä sinut tänne tuo?"
"Benny, tarvitsemme apuasi nähdäksesi usvan läpi," Oliver selitti. "Olemme matkalla viemään Liran kotiin."
Benny oli enemmän kuin iloinen auttaessaan. "Seuratkaa minua, niin johdan teidät usvan läpi." Benny johdolla Oliver ja Lira onnistuivat navigoimaan turvallisesti Sumuisista Vuorista, usva avautui kuin verho heidän edessään.
Kun he pääsivät toiselle puolelle, he saapuivat Kuiskivalle Joelle, joka oli tunnettu nopeasta virtauksestaan ja tarinoista, joita se kertoi niille, jotka kuuntelivat tarkasti. Joki oli leveä ja pelottava, eikä siltaa ollut näkyvissä. Oliver tunsi hetkeksi masentuneisuutta, mutta Lira muistutti häntä heidän tehtävästään. "Meidän on löydettävä tapa ylittää se, Oliver."
Juuri silloin ystävällinen kilpikonna nimeltä Tilly ui ohi. "Tarvitsetteko kyydin?" hän kysyi tietävä hymy huulillaan.
Oliver hymyili, tunteessaan toivon palautuvan. "Kyllä, kiitos, Tilly. Meidän on päästävä toiselle puolelle."
Tilly nyökkäsi, ja kaksi ystävystä nousi hänen laajalle kilvelleen. Kun he ylittivät joen, Tilly kertoi tarinoita joen muinaisesta taikuudesta ja sen syvyyksissä asuvista olennoista. Oliver kuunteli tarkkaavaisesti, ja Liran sydän nousi kiitollisuudesta uusien ystävien ystävällisyydelle.
Kun he kiittivät Tillyä ja jatkoivat matkaansa, he saapuivat Varjojen Laaksoon. Täällä polku oli hämärä ja oudot kuiskaukset täyttivät ilman, kuin varjot itse olisivat elossa. Oliver tunsi kylmän väristyksen kulkevan selkäänsä pitkin, mutta hän kohautti hartioitaan. Hän ei voinut nyt luovuttaa.
Lira katsoi Oliveria, aistien hänen epämukavuutensa. "Muista, Oliver, meillä on rohkeutta ja meillä on toisemme."
Äkkiä he kuulivat rustletta pensaissa. Sieltä ilmestyi pieni, arka jänis nimeltä Luna. Hän näytti peloissaan, mutta uteliaalta. "Kuulin, että olette matkalla Varjojen Laakson läpi," hän sanoi ujoasti. "Tunnen nämä polut hyvin ja voin opastaa teitä, jos haluatte."
Oliver loisti, tuntien lämmön leviävän sydämessään. "Meillä olisi ilo saada apusi, Luna. Kiitos."
Lunan johdolla he kulkivat laakson läpi, löytämällä polkuja, jotka välttivät tummimpia alueita, ja löytäen piilotettuja polkuja, joita vain Luna tunsi. Kun he kävelivät, varjot tuntuivat vähemmän pelottavilta, ja kuiskaukset vaimenivat lempeäksi huminaksi.
Viimein, kun matka tuntui kestäneen päiviä, he saapuivat metsän reunalle, jossa maa avautui paljastaakseen Aureliaan viehättävät taivaat. Horisontti oli maalattu vaaleanpunaisilla, oransseilla ja kultaisilla sävyillä, aivan kuten Liran säihkeät sulat.
"Me teimme sen!" huudahti Oliver, ääni täynnä voittoa ja iloa.
Lira lauloi melodisen laulun, joka kaikui taivaalla. "Kiitos, Oliver. En olisi voinut tehdä tätä ilman rohkeuttasi ja niiden ystävyyttä, joita tapasimme matkan varrella."
Juuri silloin lauma Prismalintuja ilmestyi, niiden värit kimmelsivät auringonvalossa. Liran perhe oli tullut toivottamaan hänet tervetulleeksi kotiin. Hän kääntyi Oliverin puoleen, silmät loistaen kiitollisuudesta. "En koskaan unohda sinua, rakas ystävä."
Oliver heilutti, tuntien saavutuksen ja onnellisuuden tunteen. "En myöskään unohda sinua, Lira. Muista, että sinulla on aina ystävä Luminaraassa."
Kun Lira lensi ylös liittyäkseen perheeseensä, Oliver katseli, kunnes lauma katosi värikkäisiin taivaisiin. Sydän täynnä iloa ja henki rikastuneena seikkailun myötä, hän kääntyi ja teki matkaansa takaisin kotiin, jossa tarinat hänen matkastaan inspiroisivat muita sukupolvien ajan.
Niinpä, lumotussa metsässä Luminaraassa, Oliverin rohkeuden, ystävyyden taian ja sinnikkyyden voiman tarinasta tuli legenda. Se muistutti kaikkia, että mikään haaste ei ollut liian suuri, kun sitä kohdataan rohkealla sydämmellä ja hyvien ystävien tukemana.
Ja he kaikki elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.
